Voitto kotiin! Kausi avattu Samban osalta Ilvesjuoksussa Riihimäellä. Puolimaratonilla Jarno kävi vetämässä ensimmäisen metsäpuolikkaan ja vetikin matkan kunnialla maaliin muutaman kilometrin pummista huolimatta. Jarno ei ollut kisassa ainoa pummaaja vaan näin kävi muutamassa risteyksessä monelle muullekin. Mm. naisten puolimaratonin alkumatkan kärki, Anna Marin, menetti voittosaumat usemman kilometrin lisälenkkiin. Ensi vuodeksi järjestäjä tietää merkata tietyt kohdat selvemmin.
Viesti juostiin hieman ylipitkällä n.43km maratonreitillä Riihimäeltä Lopelle ja takaisin. Samban joukkueessa juoksivat Niko, Ali, vieraileva tähti Jukka ja Eetu. Viesti meni kokonaisuudessaan erinomaisesti ja suuremmilta pummeilta vältyttiin. Ensimmäisen 22km Niko ja Ali vetivät erinomaisesti aikaan 1.54. Kovaa menoa metsässä! Kolmannella osuudella Jukalla taisi olla päivän ainoa pieni pummi, mutta mies paikkasi sen nopeimmalla kilometrivauhdilla 🙂 Eetu pääsi ankkuriosuudelle kymmenisen minuuttia Sajaniemen Sonnilauman perään, joka oli kova suunnistajista koottu porukka. Neljäs osuus piti olla 2. tilan varmistelua, mutta maalissa olikin positiivinen ihmetys kun suunnistajat olivat kadonneet edestä – olivat pummanneet merkityllä reitillä. Näin päästiin kuittaamaan kauden avausvoitto Samballe! 43km poluilla aikaan 3.30.53.
Ilvesjuoksulla oli mukavan tapahtuman ja kilpailun lisäksi tehtävänä avata Hämeen Ilvesreitin polkuja jotka olivat päässeet vähäisen käytön myötä kasvamaan umpeen. Noin 170 juoksijan voimin polkua saatiinkin mukavasti esille Riihimäeltä Lopelle.
Ilvesjuoksu 17.5.2014
Eetu NordmanVoitto kotiin! Kausi avattu Samban osalta Ilvesjuoksussa Riihimäellä. Puolimaratonilla Jarno kävi vetämässä ensimmäisen metsäpuolikkaan ja vetikin matkan kunnialla maaliin muutaman kilometrin pummista huolimatta. Jarno ei ollut kisassa ainoa pummaaja vaan näin kävi muutamassa risteyksessä monelle muullekin. Mm. naisten puolimaratonin alkumatkan kärki, Anna Marin, menetti voittosaumat usemman kilometrin lisälenkkiin. Ensi vuodeksi järjestäjä tietää merkata tietyt kohdat selvemmin.
Viesti juostiin hieman ylipitkällä n.43km maratonreitillä Riihimäeltä Lopelle ja takaisin. Samban joukkueessa juoksivat Niko, Ali, vieraileva tähti Jukka ja Eetu. Viesti meni kokonaisuudessaan erinomaisesti ja suuremmilta pummeilta vältyttiin. Ensimmäisen 22km Niko ja Ali vetivät erinomaisesti aikaan 1.54. Kovaa menoa metsässä! Kolmannella osuudella Jukalla taisi olla päivän ainoa pieni pummi, mutta mies paikkasi sen nopeimmalla kilometrivauhdilla 🙂 Eetu pääsi ankkuriosuudelle kymmenisen minuuttia Sajaniemen Sonnilauman perään, joka oli kova suunnistajista koottu porukka. Neljäs osuus piti olla 2. tilan varmistelua, mutta maalissa olikin positiivinen ihmetys kun suunnistajat olivat kadonneet edestä – olivat pummanneet merkityllä reitillä. Näin päästiin kuittaamaan kauden avausvoitto Samballe! 43km poluilla aikaan 3.30.53.
Ilvesjuoksulla oli mukavan tapahtuman ja kilpailun lisäksi tehtävänä avata Hämeen Ilvesreitin polkuja jotka olivat päässeet vähäisen käytön myötä kasvamaan umpeen. Noin 170 juoksijan voimin polkua saatiinkin mukavasti esille Riihimäeltä Lopelle.


Pistä jakoon:
You might also like
Buff Trail Tour jatkui Bodom Trail -osakilpailulla
Sateinen helatorstai oli täyttänyt Pirttimäen ulkoilualueen Bodom- järven pohjoispäässä. Buff...
Bodom Trail – ennakko + uusia...
Ilvesjuoksu juostiin menestyksellä parisen viikkoa sitten, mutta ensimmäinen todellinen jännityksen...
Tuomo Trail Cupissa Tampereella
Inov-8 Trail Cupin 3. osakilpailu käytiin Tampereen Hervannassa tiistaina 20.5. Cupissa on ollut erittäin...