Back in business

Lähes kahdeksan kuukautta on kulunut edellisestä blogipäivityksestä, mutta uuden kauden kynnyksellä lienee viimeinen mahdollinen hetki päättää tauko ja kerrata hiukan mennyttä sekä kääntää katseita tulevaan. Jos elämä tuntui kiireiseltä viime vuonna, niin aika on tänä vuonna ollut vielä enemmän kortilla ainakin blogin kirjoittamista ajatellen. Kiireisessä mutta kuitenkin säännöllisessä päivärytmissä on sentään treenin kannalta puolensa, vaikkei kaikkea niin optimaalisesti pystykään tekemään. Continue reading…

UTTF -liivimiehen tarinaa kesän seikkailuista

Lähdin sittenkin ulkoiluttamaan kenkiäni ja päätäni suunniteltua aikaisemmin. Eilen reippailtiin kävellen Tean kanssa reilu kolme tuntia Vantaanjoen vartta ja Palojoen maisemissa. Tänään oli sitten ekan polkujuoksun vuoro sitten Kolin ultran.
Ei ollut kepeimmillään jalat😁 mutta silti teki hyvää pään kannalta lähteä liikkeelle. Perus polkuhöntsää 1,5h.
Kolin jälkeen on ruoka ja uni maistunut enemmän kuin teinivuosina. Kaksi viikkoa on tuntunut kuukaudelta. Palautuminen on edennyt hiljalleen ja samalla olen pohtinut mennyttä kautta, treenejä sekä tulevan kauden tavoitteita. Vai onko niitä?

mika1 Continue reading…

Kauden huipennus lähenee

Kuten tänään julkaistusta kesän kisarapparista kävi ilmi, olivat kuluneet kuukaudet olleet tulosten kannalta aikamoista raastoa pääkopalle, eikä vuorilla vietetyt tunnit vielä tuntuneet jaloissa mitenkään kevyenä menona kun aletaan juosta oikeasti. Piti monesti muistuttaa itselle, että vuoden aikana on tullut tehtyä paljon hyviä juttuja ja on edelleen aikaa saada tuloskuntoa pihalle kohti Portugalin MM-kisoja.

Continue reading…