Transvulcania – La Isla Bonita!

World’s steepest island, here we are. Talvi tätä on odotettu, käyty paikan päällä treenaamassa olosuhteita varten (lumisateessa), katsottu youtubesta idolien ottamuksia edellisiltä vuosilta ja tietenkin kerrottu jokaiselle kyllästymiseen asti asiasta. Täällä, yhdessä hienoimmista paikoista johon olen matkustanut, enkä varmasti nytkään viimeistä kertaa.  Langelin Kaitsu totesikin keskiviikon lounaalla olevamme hänen lempisaarellaan. Joku matkayhtiö aloittaa ensi talvena suorat lennot tänne Suomesta, miten sattuikaan. La Isla Bonita.

.

Viime viikko meni Salomonin jengin kanssa Annecyssa, jossa pääsi totuttelemaan pidempiin mäkiin juuri sopivasti ennen h-hetkeä. Annecyssa kannattaa muuten piipahtaa jos ei ole vielä löytänyt kyseistä ”Alppien Venetsiaa”. Vanhana (helvetin vanhana) romantikkona juoksu- ja ”työreissu” oli mukava yhdistää puolison kanssa juustojen haisteluun. Ennen Annecyn reissua Vantaa Trailin polkupuolikkaalla kunto näytti hyviä merkkejä, vaikka tuollainen tykitys ei aivan meikäläisen vahvuusalue olekaan.

Saavuin tänne tiistaina ja olimme sopineet tiimin yhteislenkistä keskiviikolle. Aamupäivän kevyt jolkottelu, polkujuoksuäänenä tunnetun Deparunnerin johdolla oli mahtava. Hienoja maisemia kevyessä auringon paisteessa. Polkujuoksunörtille luxusta keskustella kenkävalinnoista Anna Frostin ja Mira Rain kanssa. Mira, entinen lapsisotilas Nepalista, jonka tarinan moni on lukenut Guardianista. Ei halunnut kantaa riisiä koko elämäänsä. Meni armeijaan ja alkoi harjoitella juoksua pitääkseen kuntoaan yllä. Kun voitti kaikki miehet kokeili kykyjään vuorijuoksukisoissa. Voittanut niissäkin melkein kaikki ja on nyt aika kaukana siitä riisipellosta. Kertakaikkisen positiivinen tapaus ja hänestä pystyi aistimaan, että nautti jokaisesta hetkestä kun tietää miten asiat voisivat olla. ”Eetu, Eetu – Look! Flowers there alone between rocks!” Jokaiselta ei löydy yhtä kiehtovaa tarinaa, mutta pitäisi pystyä nauttimaan täysin siemauksin omista hetkistämme kun elämme niitä. 

To-aamuna miitinki huoltojen osalta tiimin kanssa. Olen päättänyt juoksevani High5:n geeleillä ja toisessa 0,5l pullossa kannan mukana zeroa, toisessa vettä. Tuo litran nestekapasiteetti tulee kisan säännöistä. Avaruuslakanaa jne., vaikkei kuuhun lennetäkään. Täältä kyllä näkee sinne kirkkaasti. Reitin korkeimmalla kohdalla Roque de los Muchactosissa, vajaassa 2500 metrissä, on kansainvälisesti merkittäviä observatorioita tähtien tiirailuun. La Palmalla onkin voimassa laki, jonka mukaan kaikessa valosuunnittelussa pitää ottaa huomioon ettei kajo häiritse tähtien tiirailua. Helmikuussa sen tajusi täyden kuun aikaan kun ensimmäimisenä yönä luuli että nyt ne ufot ovat tulleet hakemaan, viimein.

 

Reitti lähtee rapsakkaalla 18km/+2100m pätkällä, mikä tarkoittaa suomeksi, että ensimmäisen 18 kilometrin aikana kiivetään Ylläksen päälle noin kuusi kertaa. Tai noin neljä kertaa Saanan huipulle. Tuosta suurin osa pehmeässä vulkaanisessa hiekassa. Teknisesti helppoa juu. Varsinaisesti muuten ei. Pitäisi olla Ansion keuhkot ja Alisa Vainion kroppa. Ei löydy, mutta tunkkaamaan lähdetään. Nousun jälkeen katsellaan hieman tulivuoria ja laskeudutaan viitisen sataa metriä El Pilarin huoltoon reilun 24km kohdalle. Pilarin jälkeen ehkä kisan tylsin 7km pätkä, jonka jälkeen El Reventionista kisa alkaa uudelleen. Lämpötila alkaa nousta koko ajan ja reitti lähtee kiertämään maailman suurimman kraaterin reunaa, Caldera Taburienteä. Teknistä, jyrkkiä nousuja ja laskuja 20km ajan jossa noustaan n. 1800m. 51km kohdalla, saaren huipulla, ei ole aikaa jäädä katselemaan tähtiä Roquesissa, vaan pinkaistaan laskuun jollaista en ole muissa kisoissa kokenut, tai edes googlaamalla löytänyt juoksumaailmasta. Noin 17km ja -2500m. Se on viisi kertaa Saana alas putkeen laavakiven päällä. Lämpötila nousee koko ajan kun merenpinta lähestyy. Varsinainen monsteri. Rannasta noustaan vielä paikallinen loppunousu helvetin kuumassa kanjonissa vajaan 400 nousumetrin kera, josta alkaa 1km loppusuora Los Llanoksen pääkadulla tuhansien ihmisten huutaessa.

Kilpailu on aina yksi koko vuoden kovimmista lähtölistan osalta, niin tänäkin vuonna. Top 30 vaatii nappionnistumista. Jos vertaan listaa omien kisojeni luetteloon, niin tulevassa TDS:ssä UTMB-viikolla on selvästi helpompi tunkeutua top 30:iin kuin täällä. Ei sovi hyppiä laavakivipaskalla koko matkaa. Suurin suosikki on kaksi viimeistä vuotta voiton napannut Espanjan Luis Alberto Hernando joka on sisäpiirin tietojen mukaan valmistautunut nimenomaan tätä kilpailua varten ja todella haluaa voittoa. Thevenard jäi viime hetkellä pois loukkaantumisen takia. Jenkkien Sage Canaday on varmasti vahva alussa kuten aina, mutta nähtäväksi jää miten matka alkaa painaa. Meidän tiimin miehistä kannattaa seurata ainakin Kanadan Adam Campellia ja Saksan Stephan Hugenschmidtiä. Täällä uumoiltiin kohtuullisen hyvän sään vuoksi reittiennätystä, mikä tarkoittaisi 74km matkalla 6h ja 52min alittamista. Ennätys on Hernandon nimissä.

 

Toivon ehjää kisaa joka tarkoittaisi nykykunnolla toistaiseksi parasta kilpailua lyhyen vuorijuoksu-urani aikana. Ehjää kisaa enemmän toivon kotipuolessa sairaana olevan Muusa-koiran pystyvän nauttimaan vielä hetken meidän maailmasta, jotta ehtisin nähdä hänet kun palaan Suomeen. 15-vuotiaan ultrasuorituksessa ei tule olla hetkeäkään kärsimystä. Muistetaan nauttia aina kun saamme mahdollisuuden!