Samba Trail Running Club 
Kuten tänään julkaistusta kesän kisarapparista kävi ilmi, olivat kuluneet kuukaudet olleet tulosten kannalta aikamoista raastoa pääkopalle, eikä vuorilla vietetyt tunnit vielä tuntuneet jaloissa mitenkään kevyenä menona kun aletaan juosta oikeasti. Piti monesti muistuttaa itselle, että vuoden aikana on tullut tehtyä paljon hyviä juttuja ja on edelleen aikaa saada tuloskuntoa pihalle kohti Portugalin MM-kisoja.
(Julkaisemmatta jäänyt kisakooste Ranskasta. Hetken päästä juttua vähän tuoreemmista asioista, kuvat leiriltä ennen kisaa)
Helppo kesä. Tulokset puhukoon puolestaan. Pyreneillä, Skyrunning MM-Ultralla keskeytys ja nyt TDS:llä keskeytys kun kunto loppui. Kunto loppui, niin ei siinä muuta. On vain parempia ja huonompia kuntoja kulloiseenkin keliin.
En ollut koskaan valmistautunut mihinkään vuorikisaan näin intensiivisesti. Pyreneiden keskeytys ajoi juoksuleirirageen ja ja otin liput suoraan viimeisestä yövuorosta kentälle ja sieltä aamupäiväksi Chamonixiin. Harrastajalle jopa hieman järjestöntä, mutta toisaalta niin siistiä.
Oppia ikä kaikki. Upea harrastus se vain on. Urheilua se vain on. Elämäntapa? Hemmetti, kyllä se vain joskus korpeaa ja kovasti. Ehkä päällimmäisenä ne tunnit jotka oli tehnyt mukavuusalueen ulkopuolella vain Epic Trailia varten. Mattojuoksut, helvetti sentään. Se ei ole luontoihmisen hommaa kun hamsterit painaa vieretysten punavuorelaisella salilla. Joskus menee päin Pyreneitä, onneksi nyt jo kohti Alppeja!
Vuosi on kulunut viime kesän helikopterikyydistä Pyreneillä. Silloin kyseessä oli toinen Buff Epic Trail ja Skyrunning mm-esikisa. Tätä kirjoittaessa olemme Jannen kanssa Barcelonan koneessa ja jälleen kohteena mahtava Vall de Boin laakso ja Aiguestortesin luonnonpuisto. Mitä opin viime vuodesta? En ainakaan jäämään kotiin.