UTMB – yhden unelman särkyminen

Parin viikon takaiset tapahtumat osoittivat, että urheilussa ei aina kaikki mene niin kuin on suunnitellut. Blogiraportinkin kirjoittaminen on kestänyt, kun on pitänyt sulatella mennyttä. Kesän kohokohta ja pitkäaikainen haave Ultra-Trail du Mont-Blanc sai lopun, jollaista en osannut odottaa, keskeyttämisen 77 km kohdalla Courmayeurissa. Syitä tähän on tullut pohdittua ja analysoitua syvemminkin. Vaikka energioiden imeytymisessä oli ongelmia, tuntui jo ennen starttia siltä, ettei kaikesta huolimatta ollut valmiina kisaan.

Vuoriultrien monumentti UTMB oli tunnelmaltaan juuri sellainen kuin voi kuvitella. Kaupunki täynnä juoksijoita ja katsojia, useita kilpailuja viikon aikana ja loppuhuipennuksena nimikkomatkan startti perjantai-iltana. Olin paikalla tunti ennen lähtöä ja torilla alkoi olla paljon porukkaa. Musiikki soi ja kuuluttajat pitivät tunnelmaa yllä usealla eri kielellä. Minuutti ennen lähtöä kaiuttimista alkoi soida Vangeliksen Conquest of Paradise. Kylmät väreet valtasivat kehon. Tunne oli sanoinkuvailemattoman hieno, juuri sellainen kuin Youtube-pätkien perusteella oli odoteltavissa. Oakleyn aurinkolasien verhoamat silmät kostuivat.

Lopulta päästiin matkaan ja ensimmäisten kilometrien aikana katsojia oli tuhansia metelin ollessa sen mukainen. Ensimmäinen viisi minuuttia meni ruuhkassa kävellen, mutta sen jälkeen pääsi juoksemaan. Olin lähempänä joukon loppupäätä kuin kärkeä, joten ohitin varmasti toistatuhatta juoksijaa ensimmäisen kahdeksan kilometrin tasaisemman pätkän aikana.

Jo ennen lähtöä mietitytti etureisien kunto. Olin saapunut Chamonixiin keskiviikkona ja käynyt Eetun kanssa saman tien Aiguille du Midillä hengittelemässä ohutta ilmaa. Alas tullessa hypättiin kabiinista pois väliaseman kohdalla ja juostiin noin 10 km lenkki, jonka aikana tultiin alaspäin 1250 m. Koko lenkin ajan syke oli korkealla ja vaikka vauhti oli hiljainen, tuntui iskutus jaloissa. Eetu totesi, että jos tällainen lenkki pilaa kisan, ei ole valmistautunut oikein vuoriultraan. Tämä alkoi konkretisoitua torstaina, kun päivää ennen starttia etureidet olivat kipeät. Söin lihasrelaksantteja ja särkylääkkeitä toivoen ihmeparantumista.

Alkumatka kisassa sujui kuitenkin hyvin ja reisissä ei ollut kipuja. Niin kuin aina, ensimmäinen nousu ja lasku kisassa tuntuvat helpoilta. Maltoin pitää vauhdin rauhallisena ja ensimmäisessä väliajassa olin Kallioniemen Jussin toissavuotista aikaa kaksi minuuttia edellä. Rullailin ensimmäisen laskun vähän passaillen, mutta ohitin sen aikana monia juoksijoita. Reitti jatkui Saint-Gervaisin kylästä kumpuilevana kuitenkin koko ajan loivasti nousten. Sijoitus parani jatkuvasti ja Les Contaminesin huollossa 31 km kohdalla meno tuntui hyvältä. Olin Jussin aikoja 20 min edellä.

Noin 35 km kohdalla alettiin nousta jyrkemmin ja heti nousun alussa vauhti pysähtyi täysin. Porukkaa alkoi tulla ohi ja voimat tuntuivat loppuneen yhtäkkiä kuin seinään. Hetkeä myöhemmin vauhdin hidastumiselle löytyi selitys, kun oksensin kaikki kisan aikana ja vähän sitä ennen nautitut eväät pihalle. Jalat olivat tyhjät ja mäki jatkui ikuisuuden. Hyvin alkanut kilpailu tuntui tässä vaiheessa menneen pilalle.

Seuraavassa alamäessä pystyin vielä vähän kohentamaan sijoitusta ja toivoin tilanteen paranevan, kun saa syötyä. Les Chapieuxin huollossa sain juotua kokista muutaman lasillisen. Huollosta eteenpäin reitti kulki loivasti nousevana hiekkatienä, jota pystyi jonkin verran juoksemaan. Vaikeudet tuntuivat jatkuvan ja myös väsymys painaa. En meinannut pysyä hereillä ja yritin muun muassa laulaa ääneen paria eri kappaletta, joista toinen oli luonnollisesti Annecyn reissulla klassikoksi muodostunut Robinin Kipinän hetki. Kun alettiin nousta jyrkemmin, takaa lappasi kanssakilpailijoita heittämällä ohi. Jyrkkä nousu ja sitä seuraava lasku Col des Pyramides Calcairesille olivat jaloille täyttä myrkkyä. En pystynyt enää juoksemaan edes alamäkiin reisiin sattuessa.

Aloin kypsytellä päätöstä keskeyttämisestä. En halunnut luovuttaa helposti, mutta olo oli ollut jo useamman tunnin ollut heikko ja jaloissa sellainen kipu, mitä ei pitäisi olla vielä ensimmäisen 100 km aikana. Minkäänlaiseen vauhdinpitoon ei ollut mahdollisuutta ja jos olisi mennyt yhtään hiljempaa, olisi liikkunut taaksepäin. Koko touhu vitutti rankalla kädellä eikä unelman särkyminen tuntunut hyvältä. Välillä itkin, välillä kiroilin. Jos kanssakilpailijoita ei olisi ollut lähellä, olisin huutanut. Jossain vaiheessa lähetin kotiin viestin, että homma tulee jäämään kesken.

Vielä Lac Combalin huollossa 64 km kohdalla päätin antaa itselleni yhden mahdollisuuden. Sain syötyä vähän mustikkapiirakkaa ja juotua kokista. Ajattelin, että mikäli meno paranee seuraavassa mäessä, kilpailu jatkuu Courmayeurista eteenpäin. Nousun alkuun ohitin yhden kilpailijan ja ehdin jo miettiä, että ehkä se kuitenkin tästä. Hyvää fiilistä jatkui noin pari minuuttia, sen jälkeen jengiä alkoi taas tulla takaa. Puin lämpimämpää päälle, kävelin alas Courmayeurin huoltoon ja heitin kamat kassiin. Pajusen Pekka yritti vielä tsempata, mutta olin jo tehnyt päätöksen aikoja sitten. Sen jälkeen Bussilla Chamonixiin ja lähes suoraan oluelle.

Kisaa edeltäneet kaksi viikkoa olivat kiireistä aikaa. Kiire töissä ja vanhemman pojan harrastukset sekä niissä omat valmennushommat tuntuivat kuluttavan henkisiä voimavaroja. Viimeistelytreenit olivat vähän mitä sattuu, lähinnä kevyitä lenkkejä silloin kun ehti. Sinänsä en antanut sen haitata, sillä harjoittelu kesän aikana oli sujunut mielestäni hyvin ja nyt oli tärkeintä vain keventää ja kerätä energiaa.

Mitä kauemmin kisasta on kulunut, sen enemmän tulee fiilis, ettei vaan ollut valmis matkan rasitukseen. Vatsan toiminnassa on ollut ongelmia ennenkin mutta silti lopputulos on voinut olla hyvä. Kautta aikain lähes jokaista UTMB-viikolla tehtyä onnistunutta suomalaissuoritusta yhdistää se, että vuoristossa on käyty etukäteen treenaamassa vähän pidempään. Oma vierailu Alpeille oli liian lyhyt. Toinen merkittävä puute omissa lenkeissä kesän aikana on ollut ylipitkien harjoitusten vähäisyys. Nyt on aika lopettaa selittely ja kaivettava väkisin jostain aikaa tehdä useamman tunnin harjoituksia säännöllisesti.

Jälkikäteen ajatellen UTMB:n keskeytys ei edes isosti harmita. Enemmän harmittaa se, että kulku ei riittänyt. Ja sitä voi parantaa ainoastaan treenaamalla paremmin. Haaveissa ensi vuodelle on viettää useampi viikko Chamonixissa heinäkuussa. Lisäksi haaveena on vielä saada paikka UTMB:lle ja taputella kisa maaliin hyvällä ajalla. Jos ei ensi vuonna, niin joskus myöhemmin.

Kuluva kausi on ollut vaihteleva ja pisimmät kilpailut ovat olleet suurimpia pettymyksiä. Lopullisesti vuosi niputetaan pakettiin Vaarojen Maratonilla kolmen viikon kuluttua. Matkana on 86 km ja tärkeimpänä tavoitteena vain lähteä nautiskelemaan reissusta. Siitä sitten ylimenokauden jälkeen katseet suunnataan ensi kesään.