NUTS Pallas – muuta kuin kotipolut

Pohjoisen polkujuoksumatkatoimisto Northern Ultra Trail Services eli kavereiden kesken NUTS yllätti jälleen kerran positiivisesti järjestämällä ykkösluokan tapahtuman Länsi-Lapin leikkikentillä. Nimeä NUTS Pallas totteleva viikonloppu tarjosi kolme eri kisamatkaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja upeiden maisemien lisäksi koettiin säänvaihteluiden kaksi ääripäätä. Allekirjoittaneen työmaana oli BUFF Trail Tour Finlandin osakilpailuna ollut 55 km kisa Suomen suosituinta vaellusreittiä pitkin Pallaksesta Hettaan. Kotiintuomisena kesäloman ensimmäiseltä reissulta oli toinen sija puolentoista minuutin marginaalilla.

Ruokakuntamme saapui torstaiaamuna autojunalla Kolariin ja Lapin kesä näytti parastaan. Aurinko paistoi ja kevyt tuulenvire piti hyttyset loitolla. Torstain ja perjantain aikana kävimme kolmen sukupolven voimin ihastelemassa maisemia sekä Särkitunturilla että Levillä. Perjantai-iltana starttasi 134 km:n kisa Ylläkseltä ja kiipesin viimeistelylenkilläni juoksijoiden mukana Yllästunturin päälle. Loppuilta seurattiin autolla 26 km:n juoksua. Aurinko paistoi ja tuntui vaikealta uskoa seuraavan päivän sääennusteita, jotka lupasivat kovaa tuulta ja sadetta.

Kisaa edeltävänä yönä näin unta, että jouduin keskeyttämään ja sain kuittailua sosiaalisessa mediassa. En muista keneltä nämä välittävät tervehdykset tulivat, mutta todennäköisesti joltain espoolaisen kaupunginosan notkealta kissapedolta. Niinpä yöllä herätessäni päätin, että tärkein tavoite on tulla maaliin. Matkaan pitää lähteä sellaista vauhtia, jolla jaksaa juosta 55 km, eikä kuten yleensä, aivan liian kovaa.

Aamulla Pallakselle ajellessa pientä epävarmuutta aiheutti keli, joka oli täsmälleen ennusteiden mukainen. Mukaan oli tullut vain paksumpi kuoritakki eikä sillä juokseminen tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Lähtöpaikalla verrytellessä kävi kuitenkin selväksi, että olosuhteet tunturissa ovat erittäin raa’at. NUTS:in mastermind Eppu käytti termiä koulutuskeli eikä kellekään tainnut jäädä epäselväksi, miksi pakollisten varusteiden listalla on avaruuslakanaa, takkia yms. Yhtäkkiä huomasin itsekin lähteväni kisaan niissä kamoissa, jotka olin pukenut päälle verryttelyä varten.

Ensimmäisen nousun kiipesin passaillen ja kärki meni menojaan. Huipulla näkyvyyttä oli välillä alle 10 m eikä reittimerkkejä meinannut huomata, vaikka niitä oli lisäilty aamun aikana tiheään. Parin kilometrin jälkeen juoksin yksin ja olin laskenut edelle karanneen viisi juoksijaa. Sykkeet pysyivät hyvin aisoissa ja tuntui jopa siltä, ettei juoksu oikein lähde kulkemaan. Vauhti oli rauhallinen, mutta kovempaakaan ei uskaltanut revitellä. Aiemmin vahvuutena ollut kyky startata kovaa on ilmeisesti iän myötä kadonnut. Kuoritakki ja viime hetkellä isän autosta löytyneet työhanskat eivät olleet missään nimessä liikaa. 9,5 km kohdalla riisuin pitkät housut reppuun ja jatkoin shortseilla. Jossain alamäessä sain kiinni sijoilla 3.-5. juosseen kolmikon ja aika pian ohitin heidät kaikkien pysähtyessä tyhjentämään kehostaan ylimääräistä nestettä.

Matkan aikana keli vaihteli. Pahin vaihe oli heti alussa Taivaskeron päällä, kun vettä vihmoi vaakatasossa ja huppuakin oli mukavampi pitää päässä. Tuuli oli kuulemma välillä 20 m/s ja sen puskiessa vastaan sai nojata reilusti eteenpäin. Kuruissa taas tuulta ei tuntunut ollenkaan ja hetkellisesti tuli jopa vähän kuuma. Maasto oli märkää ja vesi virtasi monessa kohtaa polkua pitkin. Kuivan reitin etsiminen oli turhaa eikä auttanut kuin vetää lätäköiden läpi.

Laskin mielessäni, että edellä juoksevat Jussit Nokelainen ja Kumpula menevät omia menojaan ja pyrin varmistelemaan kolmatta sijaa juoksemalla edelleen rauhallista matkavauhtia. Hannukurun huollon jälkeen kairassa riitti näkyvyyttä vähän enemmän kelin hetkellisesti selkeydyttyä ja eroa taakse näytti olevan erittäin vähän. Matkaa oli takana vasta 28 km mutta päätin tehdä rytminvaihdoksen, jonka olin suunnitellut vasta kisan loppupuolelle, mikäli voimia riittää. Vähän jännitti, miten käy, mutta yllätyksekseni sain Pyhäkeron nousussa Kumpulan Jussin kiinni. Ei muuta kuin vilkku päälle ja ohi.

Toisen huoltopisteen onnistuin missaamaan odottaessani sen olevan vasta tieosuuden alussa noin 10 km ennen maalia. Vieläkään en tiedä, missä piste oikeasti sijaitsi, joten kaikesta päätellen olin keskittynyt vain ja ainoastaan juoksuun sillä hetkellä. Nestettä pulloissa oli 2 dl, mutta akuuttia tarvetta saada lisää ei onneksi lopussa ollut. Vähän jännitti, tuleeko joku takaa ja katselin taakseni vähän väliä pitkillä tiesuorilla. Jalkaa järkevästä vauhdinjaosta johtuen kuitenkin oli kohtuullisesti ja kilometrit paukkuivat 4:20-4:45 min haarukkaan. Toinen sija piti maaliin saakka ja vasta siellä kuulin, että lopussa saavutin Nokelaisen Jussia selvästi. Lopulta eroa jäi 1,5 minuuttia, kun Pyhäkerolla sitä oli ollut kymmenisen minuuttia.

Tuskin kukaan oli toivonut vallineita sääolosuhteita kisan ajaksi, mutta oikeilla varusteilla ongelmia ei ollut. Päinvastoin keli teki reissusta ikimuistoisen ja jollain sadistisella tapaa jopa nautittavan, vaikka maisemia ei nähnyt ollenkaan. Kontrasti edellisiin ja seuraavaan päivään oli valtava ja toisaalta jos reissussa piti yksi sadepäivä olla, niin hyvä, että se osui kisaan. Seikkailu sumuisessa tunturissa kuoritakki päällä lappu rinnassa oli eeppinen kokemus. Iso kiitos järjestäjille taas kerran hienosti tehdystä työstä!

Eeppinen reissu tulee ensi viikonlopun BUFF Epic Trailistakin, tosin varmaa on, ettei ainakaan kuoritakissa tarvitse startata. Lämpötila Katalonian Barruerassa on 30 asteen kantturoilla ja auringonpaistetta riittää. Palautuminen tuntuu olevan hyvässä vauhdissa, sillä minkään ultrakisan jälkeisenä päivänä liikkuminen ei ole ollut yhtä helppoa kuin sunnuntaina oli. Fiilis kisaa ajatellen on hyvä, vielä kun hovihieroja Lajusen Timo taikoo lopullisesti klabit kuntoon ennen lähtöä.