Karhunkierroksen jälkeinen kolme viikkoa on mennyt treeneihin keskittyen ja vähitellen kroppa alkaa taas kestää harjoittelua. Vielä ihan normaalimääriä ja vauhteja ei ole pystynyt vetelemään, mutta juoksu on alkanut tuntua koko ajan paremmalta. Samalla on ollut taas ehkä liiankin kanssa itseluottamusta täyttää kesän viikonloppuja kisoilla. Mutta kuten tiimikaveri Eetu totesi, nyt vedetään tunteella eikä järjellä.
Viikko sitten kävimme MP:n kanssa jänistelemässä Helsinki Half Maratonilla ja kovavauhtisen treenin lisäksi mukaan tarttui mainos samaisen kisaorganisaation järjestämästä Helsinki Trail Runista. Samalle viikonlopulle olin kaavaillut Vierumäki Trail Marathonia, mutta mainoksen uhrina päädyin kuitenkin laittamaan nimen kotipoluilla järjestettävän polkupuolikkaan lähtölistalle. Sinänsä tämä ei toki estäisi myös Vierumäellä juoksemista, sillä HTR juostaan lauantaina ja VTM sunnuntaina. Ei kuitenkaan tällä kertaa taida kunto riittää.
Kaksi viikkoa HTR:stä juostaan BUFF® Trail Tour Finlandin neljäs osakilpailu NUTS Pallas. 55 km matka tunturien yli Pallaksesta Hettaan tarjoilee ehkä Suomen hienoimmat maisemat ja vaikka kilpailua ei ihan omalla takapihalla käydäkään, niin tätä kisaa ei voi jättää väliin. Tavoite ja taktiikka tulee olemaan sama kuin Karhunkierroksellakin eli maltillisella alkuvauhdilla maisemista ja juoksusta nauttien. Sijoituksista ja loppuajasta ei vielä tällä kuntopohjalla pääse kisaamaan vaan syksyä kohti on pakko yrittää mennä maltilla ja nousujohteisesti. Toivottavasti tällä kertaa jalka riittäisi vähän Karhunkierrosta pidemmälle, sillä siellä matkanteko hidastui oleellisesti 4,5 h jälkeen.
Heinäkuulle tarjoutui Lahtisen Terhon kautta tilaisuus lähteä edustamaan Suomea ja Trail Tour Finlandia BUFF®:n tiimissä merkin nimikkokisaan BUFF® Epic Trailiin Espanjan Barrueraan. Kilpailu on samalla skyrunning-liiton MM-kisa. Reissuun lähdetään yhdessä Eetun kanssa, meikäläinen 42 km matkalla ja Eetu makselemassa viimevuotisia kalavelkoja 105 km matkalla. Luvassa on erittäin teknistä alustaa ja tiukkaa penkkaa, sillä 42 km matkalla kiivettävää riittää 3.200 m verran. 105 km:llä nousumetrejä kertyy peräti 8.000 m, mikä vastaa Malminkartanon mäen kiipeämistä 118 kertaa. Suurin piirtein siis saman verran, mitä MP kävi kipuamassa perjantai-illan ja lauantaiaamun välillä. Se on muuten jotain sellaista, mitä ihan joka poika tai tyttö ei tee, liekö kovinkaan moni Suomessa.
Epic Trail juostaan viikko Pallaksen jälkeen, joten palautumiselle ei liikaa aikaa jää. Heinäkuuni Henkkana, kesäni Ansiona. Jos treenikilometrejä olisi alkuvuoden aikana vähän enemmän, niin haasteeseen voisi suhtautua vähän levollisemmin, mutta niillä pelataan, mitä on jaettu. Onneksi kisojen pituudet eivät mitään älyttömiä ole, joten jos kaikki menee nappiin, niin kokemuksen lisäksi pankkiin kertyy sekä motivaatiota että treenivaikutusta loppukautta ajatellen. Kisaamalla kuntoon.
Jotta homma ei menisi liian helpoksi, niin kaksi viikkoa Epic Trailin jälkeen ollaan taas viivalla, tällä kertaa Norjassa ja kahdesti. Ensin perjantaina könytään Blamann Vertical, 1044 m nousua merenpinnan tasolta Tromssan lähistöllä sijaitsevan Kvaloyan saaren korkeimmalle huipulle. Kisamatka on vain 2,7 km, joten jokainen voi laskeskella mäen jyrkkyyden olevan sitä luokkaa, että juoksuaskelia ei tarvitse juuri ottaa.
Sunnuntaina Tromssassa juostaan tapahtuman päämatka Hamperokken Skyracen, 53 km ja 4.600 nousumetriä. Reitti on teknisyydessään aivan omaa luokkaansa ja paikoin enemmän kiipeilyä kuin juoksua. Alustaa on vaikea kuvailla sanoin, joten parhaan käsityksen saa, kun täräyttää Youtubeen hakusanaksi kilpailun nimen. Korkeanpaikankammoisten ei kannata kisasta haaveilla, sillä pelkästään videoiden katsominen saattaa aiheuttaa huippausta.
Tiukan kisarupeaman jälkeen onkin sitten taas aika keskittyä harjoitteluun, joka kaikki tähtää siihen, että kunto on parhaimmillaan lokakuun lopussa. Silloin juostaan trailrunningin MM-kisat Portugalin Bragassa, jossa pääsee taas vetämään Suomi-verkkaria niskaan. Tässä vaiheessa joukkueeseen on nimetty viisi juoksijaa, jotka lisäkseni ovat Henri Ansio, Tomi Halme, Jussi Nokelainen ja Eetu Nordman. Muut jäsenet täydennetään 15.7. mennessä.