Kausi pakettiin Vaarojen maratonilla

Kisakausi 2015 tuli taputeltua Vaarojen maratonin 86 km:n myötä ja mikä sen parempaa, kuin päättää vuosi voittoon. Kaikilta osin kulunut puoli vuotta ei tarjonnut ihan kaikkea sitä, mitä toiveissa oli, mutta paljon hienojakin hetkiä vuoteen mahtuu. Ehkä Vaarojen maratonin maaliviivan ylittäminen lopulta kuului niistä parhaimpiin.

Vuosi sitten ennen Vaaroja sairastin sen verran pahan flunssan, että päädyin vaihtamaan matkaa 86 km:ltä neljäkolmoselle pari päivää ennen starttia. Tänä vuonna oli revanssin paikka. Olin ilmoittautunut lyhemmälle matkalle, mutta epäonnistuneen UTMB:n jälkeen päätin tuplata kisan kilsamäärät sarjavaihdoksella. Kasikutonen uhkasi ensin jäädä vähän väliinputoajan rooliin Trail Tour Finlandin kärkimiesten juostessa 43 km:lla ja Ultra Trail Tour Finlandin juoksijoiden kisatessa ensimmäistä kertaa järjestetyllä 130 km:llä. Valio-myrsky aiheutti kuitenkin omat päänsärkynsä järjestäjille ja perjantai-iltana tuli tieto, että pisin matka on peruttu ja juostaan vain yksi ultramatka.

Näytti, että viivalle saadaan hyvä joukko juoksijoita ja kärkitaistelusta tulee tiukka. Vaikka tavoitteena oli ensisijaisesti lähteä nautiskelemaan matkasta, oli mahdollisimman hyvä sijoitus toki kiikarissa. Etukäteen kovimmiksi kilpailijoiksi arvioin Nordmanin Eetun, Ruokolaisen Teron ja Rautiaisen Miikka-Pekan. Ei ollut mikään yllätys, että neljistään irtosimme aika nopeasti pääjoukosta. Taktiikkana oli mennä maltillisesti alussa ja annoin Eetun ja Flow-Teron tehdä vetotyötä. MP seuraili muutaman metrin taaempana. Vauhti oli leppoisaa ja sykkeet pysyivät hyvin kurissa. Höpöteltiin niitä näitä ja matka eteni huomaamatta.

Noin 15 km kohdalla letkassa tapahtui ensimmäisen kerran harvennusta, kun Eetu kiitti seurasta, laittoi vilkun oikealle ja kurvasi aamupaskalle. Jatkoimme matkaa kolmistaan ja olin joutunut kärkeen. Totesin Terolle, että nyt ei ainakaan kiristetä vauhtia. Joko en onnistunut tässä tai jotain muuta tapahtui, mutta Tero jäi hetken päästä vähän jälkeen ja vesistönylitykseen tulin sen verran edellä, että sain oman veneen. Juomapisteellä katselin taakse ja yllätyin eroa tulleen selvästi. Lopulta paljastui, että Teron soutaja oli karauttanut paatin karille.

Edessä olivat reitin teknisimmät 10 km, ensin Kolinvaara ja sitten Ryläys. Tarkoitus oli pitää vauhti edelleen rauhallisena liikoja repimättä, mutta toisaalta pelkäsin koko ajan poikien tulevan takaa. Ryläyksen jälkeen kuulin reitin varrella olleelta Marinin Jannelta, että ero oli kasvanut useaan minuuttiin. Jälkikäteen näin Stravasta, että olin juossut Ryläyksen segmentin aikaan 50:08. Perspektiiviä antaa se, että 43 km:n kisan voittanut Ansion Henri juoksi saman pätkän 45:51 ja kolmanneksi tullut Halmeen Tomi 50:36. Myös sykekäyrä kertoi aika reippaasta vauhdinpidosta.

Vaarat_Tuomas Sovijärvi

Ryläyksen kuuluisat hieman teknisemmät polut. Kuva: Tuomas Sovijärvi

Kierroksen lopulla laskin vähän tehoja ja yritin säästellä paukkuja toiselle rundille. 43 km väliaika oli 4:02 eli noin 7 min hitaampi kuin reittiennätyksen viime vuonna tehneellä Lepistön Antilla. Loppukierros oli tullut hyvin, koska 17 km kohdalla Kiviniemessä olin Antin aikaa 8 min perässä. Jalat tuntuivatkin toiselle kierrokselle lähtiessä jo yllättävän tyhjiltä. Tiesin, että homma menee itseään vastaan taisteluksi ja pahimmassa tapauksessa takaa tullaan vielä hyvävoimaisena.

Toisen kierroksen alku Kiviniemeen saakka meni vielä kohtalaisesti. Kävelin ylämäet, mutta tasaisella ja alamäissä pystyin pitämään kohtuullista vauhtia. Vesistönylityksessä kaivoin repusta Snickersin, jonka ajattelin tuovan mukavasti lisää potkua. Sitä ei kuitenkaan tullut ja nousut Kolinvaaralle ja Ryläykselle olivat todella vaikeita. Kroppa alkoi tummua pahemman kerran ja Ryläyksellä mietin, miten tässä lopulta käy. Olo oli kokonaisuudessaan täysin voimaton ja geelit repustakin vähissä. Välillä taju tuntui lähtevän. Ohitin pari 43 km:n juoksijaa ja pummasin heiltä pari geeliä. Onneksi sattui olemaan omaa merkkiä eli Northforcea.

Tiepätkillä homma onneksi vähän helpotti, vaikka kilometrit tuntuivat pitkiltä. Jos ensimmäisellä kierroksella rantatiellä kilsavauhdit alkoivat nelosella, niin nyt mentiin noin minuutin hitaampaa. Erityisen vaikeita olivat ylämäet, joihin ei löytynyt yhtään potkua. Noustavana oli vielä 100 m laskettelurinteen puoliväliin ja lopuksi 200 m maaliin. Vaikka kuinka ajatteli matkan olevan kohta ohi, ei mäkeä vaan enää jaksanut kiivetä. Tiellä ohittamani 43 km juoksijat katosivat ylämäissä horisonttiin. Maali kuitenkin tuli pitkällisen taistelun jälkeen vastaan. Aika nopeasti sain ensimmäisen tuopinkin käteen ja vielä nopeammin ykkösellä kurkusta alas. Siitä ilta jatkui sitten jo selvästi parempivoimaisena ja hauskaa oli.

vaarat_karri pasanen2

Jalat ja katse olivat yhtä tyhjät maalissa. Kuva: Karri Pasanen

Voittoaika 9:09 ei ollut kummoinen, mutta muilla oli omat ongelmansa. Muun muassa Tero joutui heittämään pyyhkeen kehään jalkavaivojen takia ja Eetu kyykki jo lähes perinteiseen tapaan Kolin pusikoissa parikymmentä kertaa. MP puolestaan eksyi kilometritolkulla. Mutta tällä kertaa ei tarvinnut olla itsekään hyvä, riitti että oli paras paikallaolijoista. Lähdin kisaan hieman flunssaisena, joten ei ollut yllätys, että tauti paheni kisan jälkeen. Ylimenokausi alkoi maaliviivan ylityksestä ja reilut pari viikkoa on mennyt keräillessä ja kevyesti ulkoillessa. Harjoittelu alkaa taas marraskuun alussa. Tähtäin ensi vuoden osalta on vielä auki, mutta talvi pitää yrittää rimpuilla jotenkin, että kesällä kulkisi vähän tätä vuotta paremmin.

Loppukevennyksenä vielä video maaliintulosta.