Ollin kisarapsaa Nuuksio Classicista

Gorillat esittivät mainioita suorituksia kautta linjan viime viikonlopun Nuuksio Classicissa. Tästä Ollin raporttiin.

Nuuksio Classic Trail Marathon 5.9.2015

Olli Laine

Viimeisellä kympillä vesiesteen jälkeen (ONEVISION.fi).

Viimeisellä kympillä vesiesteen jälkeen (ONEVISION.fi).

Sateisena syyskuisena lauantaiaamuna odotti maratonstartti, jota olin odottanut pitkään. Alkukauteni kisakalenteri oli tyhjentynyt kokonaan kevättalvella hankkimani ylikunnon vuoksi. Samoihin aikoihin myös sitkeä jalkavaiva oli haitannut kovasti harjoitteluani. Huhti-toukokuussa pidin ylimenokauden, joka sisälsi vain vähän juoksua. Pääasiallinen liikunta oli tuolloin kevyt maantiepyöräily. Kesä-heinäkuussa vuorossa oli peruskuntokausi, jonka runkona olivat viikoittainen maastopitkis sekä vauhtilenkki joko tiellä tai maastossa. Kaikki muut lenkit kevyesti juosten tai maantiepyöräillen. Heinä- ja elokuun vaihteessa nostin tehoja harjoitusten suhteen ja ohjelmaan tuli kaksi vauhtilenkkiä viikkoon. Maratonvauhtisten lenkkien lisäksi vetoja radalla ja poluilla sekä kolme kilpailua, jotka olivat Sappee Trail Run 26 km, Runner’s Twilight 10 km ja Porvoon mitalla juoksut 21.1 km.

Continue reading…

DNF – Did Nordman Fail?

Sain Trail Tour Finlandin kautta elämäni tilaisuuden osallistua Buff Epic Runiin Espanjan Pyreneillä. Kilpailu on verraittain uusi, mutta talkooväki, Vall De Boin laakso ja yhteistyökumppanit ovat tekemässä tapahtumasta tulevaisuuden klassikkoa. Miksi elämäni tilaisuus? 105km kilpailuun otetaan mukaan arpajaisten kautta 100 juoksijaa ja 50 paikkaa jaetaan pro-tiimeille ja yhteistyökumppaneiden juoksijoille. Viivalle pyrkiöitä on paljon. Onko tapahtumalla edellytykset olla tulevaisuuden klassikko? Kun katsoo näitä kuvia, on ollut tekemisissä laakson ihmisten kanssa ja hieman juossutkin mäkilöillä, niin kyllä on. Ensimmäinen askel klassikoksi on Skyrunning-liiton maailmanmestaruuskilpalut 2016 heinäkuun lopulla. Vall de Boin väki kertoi jo odottavansa ensi kesää. Omasta lyhyestä valmistautumisesta huolimatta treenit menivät hyvin ja muutama viikko tuli keskityttyä tuntuman hakemiseen pidemmälle rymylle. Statseissa oli odotettavissa yksi Euroopan rankimmista kilpailuista 105km ja ~8000 nousumetrin myötä. Oman höysteensä hommaan toi Keski-Euroopan kuumuus joka ylettyi Pyreneille asti.

pic by https://www.facebook.com/jordisaragossa

pic by https://www.facebook.com/jordisaragossa

Continue reading…

Ultraneitsyyden korkkaus: Vuokatti (no) Trail Challenge 75km

Apinain Kynästä -palstalla tällä kertaa tohtori Käsnänen ja Heikin ensimmäinen polku-ultra Vuokatissa.

Länsimaisen kulttuurin zeitgeistin yhden ydinosan eli blogi- ja sosiaalisen median näkyvyyden ollessa merkittävässä roolissa sponsorisopimuksissa, ja toisaalta blogitekstin itsessään omatessa käsittämätöntä itseisarvoa, lienee jo vihdoin korkea aika raportoida omista edesottamuksista Vuokatti Trail Challenge (VTC) 2015 -kilpailun 75 kilometrin matkalta. No jaa, huonot vitsit sikseen, sillä tämä amatööripolkukahlaaja on siinä mielessä onnellisessa asemassa, etteivät julmien urheiluvälinemegakorporaatioiden osakkeenomistajat sanele (vielä) mielipiteitäni varusteista, ravinteista taikka kisoista. Vaikkeivat omat raapustelutaidot kovin aleksiskivimäiset olekaan, lienee puolittainen velvollisuus raportoida nyt sitten kansalle Kainuun korpikokemuksista, sillä olen nauttinut suunnattomasti sambalaisten ja muiden polkuohjusten sekä vuorikauriiden tarinoinneista omista harjoitteluistaan ja kilpailuistaan.

Continue reading…

Kuuman (kostean), minä tunnen Barrueran

Pari viikkoa takaperin Lahtisen Terho ja Trail Tour Finland löi sauvakävelijälle yllätyksen kouraan ilmoittamalla, että trailrunning.fi:n kautta Buff Epic Runiin etsitty juoksija on löytynyt ja pääsisin lähtemään reissuun nopealla varoitusajalla. Jumalauta – nolla (0) vuorikisaa ennen kesää ja yht’äkkiä kalenterissa onkin kolme! Ei kesä vuorijuoksijaa tee. Vai tekeekö? Continue reading…