Varusteet pitkään kisaan

Aiemmissa postauksissa on puhuttu vuoristossa juostavan ultrakisan vaatimuksista fyysiselle ja henkiselle kestävyydelle. Pelkästään niillä ei kuitenkaan kisaa läpi vedetä vaan yhtenä merkittävänä tekijänä jo turvallisuudenkin kannalta ovat toimivat ja riittävät varusteet. Pitkien matkojen liikkuminen useiden tuntien päässä autoteistä vaatii selvästi enemmän omavaraisuutta kuin esimerkiksi ratajuoksu tai kaupunkimaraton. Mikä olisikaan välineurheilijalle parempi aihe blogata, kuin varusteet. Continue reading…

Vertikaalitonni noustu – Tomi Halme reittiennätykseen tunnin alituksella!

Kostea vappu jatkui myös Malminkartanon jätemäellä kun tänään juostiin Vapun perinteinen – jo ensimmäinen – vertikaalitonnikilpailu. Tässä ensimmäiset valokuvat mitkä märistä kamoista saatiin irti. Lisää kuvia sekä videopätkää on luvassa lähipäivinä. Itse kisassa ylivoimaista vauhtia piti Finnish Maraton Runnersien Tomi Halme joka alitti kiven kovan tunnin rajan 12km reitillä jossa noustaan yli 1000 vertikaalimetriä. Reitti nousee Helsingin korkeimman mäen päälle yhteensä 15 kertaa. Naisten sarjan nopein oli erinomaisella ajalla Johanna Pensas-Maajärvi. Huollossa juoksijoita ravitsivat itsetehdyt vappumunkit ja alppikellot kannustivat reitin varrella koko matkan. Samba Trail Running Club kiittää kaikkia juoksijoita ja järjestelijöitä hienosta iltapäivästä! Pysytään Tikissä!

Tulokset kuvien alla.

 

IMG_1634 IMG_1635 IMG_1636 IMG_1637IMG_1638 IMG_1639 IMG_1640 IMG_1641 IMG_1642 IMG_1643 IMG_1645 IMG_1646 IMG_1647 IMG_1648 IMG_1649 IMG_1650 IMG_1651 IMG_1653 IMG_1654 IMG_1655 IMG_1658 IMG_1659

Tulokset:

 

MIEHET
SIJA NRO NIMI SEURA Nousut 1-5 Nousut 5-10 Nousut 10-15 Loppuaika
1 21 Tomi Halme FMR 0:17:56 0:20:05 0:20:14 0:58:15
2 2 Eetu Nordman Samba Trail Running Club 0:18:53 0:22:16 0:21:42 1:02:51
3 17 Janne Hietala Samba Trail Running Club 0:20:02 0:23:13 0:23:23 1:06:38
4 5 Antti Toivanen Lahti Trail Runners 0:20:52 0:23:53 0:23:54 1:08:39
5 19 Miika Kainu 0:21:18 0:24:45 0:25:38 1:11:41
6 10 Heikki Käsnänen Samba Trail Running Club 0:21:36 0:25:06 0:25:23 1:12:05
7 14 Jorma Kivelä Samba Trail Running Club 0:21:41 0:25:28 0:25:57 1:13:06
8 4 Antti Niinikoski Samba Trail Running Club 0:22:51 0:26:08 0:26:31 1:15:30
9 8 Juha Jumisko Pakkalan Paksut Pojat 0:23:56 0:26:03 0:25:42 1:15:41
10 7 Juha-Pekka Konttinen Ylästön Lenkkikerho 0:24:03 0:26:27 0:26:00 1:16:30
11 15 Janne Korpela 0:25:00 0:28:20 0:27:52 1:21:12
12 20 Hannes Pasanen Helsinki Trail Running Club 0:24:36 0:27:09 0:29:35 1:21:20
13 23 Jussi Pitkänen Ylästön Lenkkikerho 0:25:13 0:28:29 0:28:25 1:22:07
14 11 Pasi Flinkman 0:25:11 0:28:53 0:29:00 1:23:04
15 18 Lari Lehto Samba Trail Running Club 0:25:31 0:29:07 0:28:45 1:23:23
16 12 Jarmo Herranen Helsinki Trail Running Club 0:25:19 0:29:39 0:28:48 1:23:46
17 24 Petri Nietula 0:26:12 0:31:10 0:31:14 1:28:36
18 13 Tuomas Keisteri Alppilan Samooja 0:26:26 0:30:06 0:32:35 1:29:07
19 9 Mikko Peltola Team Vappuhiihto 0:28:45 0:34:40 0:34:11 1:37:36

 

NAISET
SIJA NRO NIMI SEURA Nousut 1-5 Nousut 5-10 Nousut 10-15 Loppuaika
1 104 Johanna Pensas-Maajärvi Lappeen Riento 0:24:26 0:27:28 0:26:58 1:18:52
2 102 Mirjam Uusitalo 0:31:07 0:34:57 0:35:05 1:41:09