Tätä kirjoittaessani on tasan viikko aikaa seuraavan kilpailuni Trans Gran Canarian starttiin. Viime syksyn ja alkutalven mentyä lähinnä nilkkaa kuntouttaessa (elokuussa revennyt nivelside), viime kuukausien järjettömän ylityömäärän ja suoraan sanottuna kilpailuun nähden aivan vääränlaisen harjoittelun saattelemana tuntuu itsestäkin hieman erikoiselta, että olen lähdössä kilpailuun joka on lähes maratonin verran pidempi kuin tähän asti pisin juoksemani matka. Juoksin viime lokakuussa Vaarojen Maratonin ultralla 86km kotimaan vaaroilla ja nyt pitäisi juosta 125km Gran Canarian saaren pohjoisosasta alkavaa ja sen vuorten yli mutkittelevaa reittiä pitkin aina sen eteläkärkeen saakka Maspalomakseen. Mihinköhän soppaan sitä tämä tyypillistä polku- ja vuorijuoksijaa ”hieman” erilaisen ruumiinrakenteen omaava 92-kiloinen lihaksikas vuorigorilla on taas itsensä laittanut ja kenen idea tämä oli, kysynpähän vaan? Continue reading…
Ajattelin tämän kertaisessa blogitekstissäni avata vähän harjoitteluani kesän koitoksia varten, koska aiheesta tulee useissa yhteyksissä keskusteltua. Kesäkuusta lähtien olen turvautunut valmennusapuun, ja harjoitusten suunnittelusta on vastannut Runner’s High:n Aki Nummela. Voin ehdottomasti suositella jokaiselle ulkopuolista näkökulmaa, sillä se on ainakin omalta osaltani pitänyt harjoittelun järkevänä. Yksin saattaa innostua onnistuneiden treenien myötä lisäämään kuormaa liikaa ja hetken päästä on fyysisesti ja henkisesti tiltissä. Samoin haastavina aikoina tulee suunniteltua ajankäyttöä tehokkaasti ja tehtyä treenit suunnitelman mukaan, kun edes jossain määrin tuntee itsensä raportointivelvolliseksi jollekin toiselle.
Lahti Trail Runners järjestää talvijuoksusarjan maalis- ja huhtikuun aikana Lahden alueella. Finaali juostaan 19.4. Messilässä noin 8km radalla, jolle kertyy nousumetrejä tiukat 500-600m. Aito vuorijuoksukilpailu vai mitä mieltä olette?
Oma blogikirjoitteluni on ollut talven aikana hiljaista, mutta uuden kauden kynnyksellä on jälleen aika terästäytyä. Tarinointi jatkuu Suomen ensimmäisen polkujuoksuseuran, Samba Runningin, puolella. Liityin Sambaan huomatessani, että nämä jätkäthän dominoivat kisoissa tulosluetteloa. If you can’t beat them, join them. Sambassa tulokset ovat kuitenkin vain pieni detalji, joten toinen merkittävä syy oli älyttömän hyvä porukkahenki ja yhdessä tekemisen meininki. Tuloksista riippumatta tänne mahtuvat kaikki, joilla riittää pilkettä silmäkulmassa ja polkujuoksu jossain määrin kiinnostaa.
Peruskuntokausi alkaa olla päätöksessään ja viimeiset viilaukset kisakuntoon virittäytymisessä tehdään tulevan kuukauden aikana. Tarkoitus on luonnollisesti olla mahdollisimman hyvässä iskussa, kun Madeira Island Ultra Trailin lähtölaukaus Porto Monizissa 11.4. klo 0:00 kajahtaa. Tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että tuo tavoite on täyttymässä, mutta pitkien kisojen aikana voi tapahtua mitä tahansa, mikä vaikuttaa lopputulokseen. Madeiralla tossua kulutetaan 115 km, jonka aikana kivutaan mäkeä 6800 nousumetriä.