Viisi sambalaista mukana edustamassa Suomea polkujuoksun MM-kisoissa!

Kansainvälisen ultrajuoksuliiton IAU:n polkujuoksun maailmanmestaruuskilpailut juostaan 30.5. Ranskan Annecyssa. IAU toimii Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) alaisuudessa ja järjestää viralliset kilpailut mm. myös 100km ja 24h matkoille. 


MM-kisa käydään tänä vuonna Maxi-Racen yhteydessä omana kilpailunaan. Maxi-Race on yksi vuorijuoksun klassikkokilpailuista Euroopassa.

Sambalaisista joukkueeseen mahtuivat naisten puolella kokenut kestävyysurheilija Jenni Vapaaoksa. Miehiä edustavat jo 2013 Walesin MM-kisoissa hienosti juossut Antti Niinikoski, Trail Tour Finlandin 2014 voittanut Janne Hietala ja Henri Ansio, mm. polkujuoksupuolella lähes Vaarojen Maratonin reittiennätyksen lokakuussa rikkonut, sekä Eetu Nordman.

Muut joukkueen edustajat ovat naisten puolella MM-maratoonari Maija Oravamäki sekä Riikka Tulppo. Miesten puolella kokenut MM-kisaedustaja Tomi Halme, Joonas Kortelainen, Jussi Nokelainen, Jussi Kallioniemi sekä Kaj Langel.

Lisää esittelyitä juoksijoista luvassa kevään myötä.