Vaarojen Maraton – Nikon mietteitä

Nyt on vierähtänyt jo reilu viikko Vaarojen Maratonista, joten eiköhän ole jo aika saada myös Samban kisaraportti eetteriin! Sambasta osallistui Vaaroille viime hetken poisjäänneistä huolimatta iso kasa juoksijoita eri sarjoihin joten kerrottavaa riittäisi useammankin raportin verran, mutta aikaa säästääkseni kerron tiivistetysti lyhyemmille matkoille osallistuneiden Sambalaisten kuulumiset ja syvennyn sitten tarkemmin 86 kilometrin kilpailuun johon osallistuimme Eetun kanssa.

Alunperin Sambasta oli lähdössä Kolille jopa 15 juoksijaa, mutta erinäisistä vammoista ja kiireistä johtuen määrä supistui kahdeksaan juoksijaan eri sarjoissa. Tänä vuonna 15 kilometrin kisassa Sambaa edusti Pasi “Lasinilkka” Karppinen, joka vaihtoi sarjansa viime hetkellä lyhyempään, kun muistot viime vuonna Ryläyksellä venähtäneestä nilkasta palasivat mieleen. Kun selkävaivatkin vaivasivat niin paljon, että kiropraktikon neuvona oli olla kokonaan juoksematta, voidaan 13. sijaa ajalla 1h 20min pitää kelpo suorituksena. Nyt kun herralla on CV:ssä jo molemmat lyhyemmät matkat niin eiköhän Pasi nähdä ensi vuonna ultran lähtöviivalla

.10480230_315719515279036_5484545126580514082_n

Maratonilla Samballa oli naisvoittoinen edustus Kaj:n ollessa ainut mies viidestä juoksijasta. Kaj kertoo myöhemmin itse tarkemmin kilpailunsa kulusta ja itsestään, mutta hänen toinen polkujuoksukilpailunsa taittui reisikramppien kiusaamana hieman alle kuudessa tunnissa. Marika osallistui Vaaroilla ensimmäistä kertaa polkujuoksukilpailuun, eikä hän ollut aiemmin harjoitellutkaan poluilla kuin kerran viime heinäkuussa. Tämä huomioon ottaen Marikan kilpailu sujui loistavasti ilman suurempia ongelmia, mitä nyt Ryläyksen kivikkoinen maasto hidasti etenemistä. Marika saapui Ukko-Kolille maaliin ajassa 5h 43min reilut 20 minuuttia ennen tasaisen varmoin ottein juosseita Annaa ja Lauraa. Anna oli jo viime vuonna Samban väreissä Kolilla, matkan ollessa tuolloin 15km ja jälkilöylyissä kuullut tarinat Ryläyksestä houkuttelivat Annan pidemmälle matkalle tänä vuonna. Laura oli ensimmäistä kertaa Kolilla, mutta on muuten jo tottunut polkujuoksukilpailija kierrettyään tänä vuonna viisi kuudesta Buff Trail Tour Finlandin (BTTF) osakilpailusta. Korkeimmalle Vaarojen sijoituksissa Sambasta ylsi Ali, joka ajalla 4h 58min sijoittui kahdeksanneksi ja valtasi vastaavan sijan BTTF:n kokonaiskilpailussa.

Tällä kertaa minä ja Eetu olimme Samban ainoat ultralle osallistujat. Vielä elokuussa meillä molemmilla oli suunnitelmana osallistua 43 kilometrin kisaan jos vain saisimme peruutuspaikat ajoissa, mutta muutimme suunnitelmia syyskuussa. Jouduimme molemmat jättämään väliin Nuuksio Classicin, minä muutamaa viikkoa aiemmin jalkapalloharjoituksissa pahasti revenneiden nilkan nivelsiteiden takia ja Eetu koko vuoden vaivanneiden jalkavaivojen vuoksi. Eetu olisi ehkä pystynyt juoksemaan Nuuksiossa, mutta näki parhaaksi antaa jalkojen levätä Vaarojen Maratonia varten. Nuuksio Classicin ja yhden BTTF osakilpailun jäädessä väliin Eetu näki parhaaksi siirtää katse kohti tulevaisuutta ja lähteä pyrkimään kohti parasta mahdollista suoritusta ultralla muun muassa UTMB karsintapisteiden vuoksi.

Kun itse parantelin nilkkaani Timon kanssa mökkeillen seurasimme tiiviisti elokuun lopussa UTMB kisaviikolla kilpailevia suomalaisia ja haaveilimme itsekin sinne osallistumisesta joskus tulevaisuudessa. Kun tämä ajatus oli istutettu alkoi sana “tulevaisuus” muuttua nopeasti sanoiksi “ensi vuonna”. NUTS Pallas kisasta oli jo ansaittu yksi UTMB piste, joten TDS tai CCC kisoihin vielä vaadittavat 2 pistettä olisivat tarjolla Kolin ultralla. Kun nilkka alkoi parantua oletettua nopeammin ja Kivelän Jorma oli Nuuksio Classicin jälkeen halukas luopumaan lipustaan Vaarojen Ultralle, piti tähän tilaisuuteen tarttua. Omat fiilikseni nousivat taas lähemmäs kattoa kun pääsin juoksemaan ensimmäistä kertaa loukkaantumisen jälkeen reilut kaksi viikkoa ennen Kolia. Ensimmäiset lenkit sujuivat todella hyvin, kunnes jouduin jättämään kevyen 10 kilometrin lenkin kesken kolmen kilometrin jälkeen, kun jo aiemmin kesällä vihoitelleet penikat kipeytyivät taas sietämättömästi. Ei auttanut kuin ottaa pikaisesti yhteyttä luottohierojaani Jonnaan, jotta penikat saataisiin runnottua juoksukuntoon ennen Kolia. Hoidin itsekin niitä kylmällä minkä pystyin, mutta penikoiden lopullinen juoksukestävyys jäi arvoitukseksi aina kisa-aamuun saakka.

Aamulla muiden sambalaisten vielä nukkuessa, lähdimme Eetun kanssa Ukko-Kolille valmistautumaan auringonnousun aikaan olevaa omaa starttiamme varten noin sadan muun juoksijan kanssa. Itselläni oli edessä ensimmäinen näin pitkä juoksumatka ja pieni jännitys oli alkanut tuntumaan jo pari päivää aiemmin. Jännitin sitä kuinka jalkani tulisivat kestämään edessä olevan koitoksen ja olin samaan aikaan innostunut kuin lapsi karkkikaupassa edessä olevasta haasteesta. Ennen lähtöalueelle siirtymistä kävin vielä Eetun suosituksesta katsomassa hotellin terassilta näköalaa Pielisen ylle. Olin jo viime vuonna ihaillut Ukko-Kolin huipulta avautuvaa kansallismaisemaa, mutta näkymä korkean usvapeitteen alla lepäävälle Pieliselle oli mykistävä, melkein olisi voinut luulla olevansa Keski-Euroopan vuorilla.

Siirryttyämme lähtöalueelle löysimme paljon tuttuja joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Eetu siirtyi muiden kärkipään juoksijoiden tavoin aivan joukon keulille, kun itse jättäydyin taka-alalle. Jo nilkkani takia olin päättänyt viikkoja aikaisemmin, etten kovasta kilpailuvietistäni huolimatta lähde tällä kertaa kilpailemaan ketään muuta kuin itseäni vastaan. Tavoitteiksi olin asettanut ensi sijaisesti maaliin pääsyn ja toissijaisesti joitain aikatavoitteita, kuten ennen auringonlaskua maaliintulon, tai 11h rajan alittamisen. Löysinkin jo lähdöstä loistavaa matkaseuraa, kun Mika “Samban virallinen matkakumppani” Vänni kertoi tavoitteensa olevan suurin piirtein sama.

Lähtölaukauksen kajahtaessa Eetu ja muu kärki (Lepistö, Nokelainen, Kortelainen) painelivat menojaan. Eetulla kulki juoksu alussa todella loistavasti ja kun ensimmäiseltä tieosuudelta siirryttiin taas polulle Eetu lähti Lepistön kanssa irtiottoon muista. Kaksikko rupatteli juostessa niitä näitä ja saapui Kiviniemen vesistön ylitykseen muutaman minuutin ennen Nokelaista ja Kortelaista. Eetu jatkoi Lepistön kanssa samaa matkaa ensimmäiseltä juomapisteeltä, mutta Kolinvaaran jälkeen alkoivat vatsakrampit ja Lepistö meni menojaan. Ensimmäinen nopea kusitauko oli tullut jo ennen 10km kohtaa joka hieman huolestutti. Eetu kertoi että toiselle juomapisteelle asti matka meni melko mukavasti tilanne huomioon ottaen, mutta vatsakramppien vaivatessa ja Ryläyksen parin vessapysähdyksen jälkeen oli kroppa alkanut kuivua ja takareidet olivat n. 35km kohdalla hetkessä entiset. Nokelainen saavutti Eetun rantatiellä ja Eetu taisteli kramppeja vastaan itsensä kilpailun puoleen väliin, mutta näki parhaaksi jättää leikin kesken sillä toinen kierros kramppien kanssa väkisin juosten olisi ollut aivan liian riskialtista.

Lähdimme Mikan kanssa joukon häntäpäästä rauhassa liikkeelle ja juutuimmekin ensimmäisten 5 kilometrin aikana vieläkin hitaampien letkojen taakse, mutta emme lähteneet turhaan hosumaan ja kiihdyttämään heidän ohitseen kapeilla poluilla. Tielle päästyämme kiristimme hieman tahtia karistaaksemme suurimman ruuhkan taaksemme ennen poluille palaamista, jonka jälkeen jatkoimme rauhallista vauhtia välillä vetäjää vaihtaen. Mika oli käynyt Kolilla jo pari kertaa aiemminkin maratonilla, joten reitti oli tuttu ja hän kehoitti oikeissa kohdissa nostamaan katsetta ja ihailemaan maisemia. Ensimmäisellä kierroksella usva oli niin sakea ettei Herajärvestä näkynyt pilkahdustakaan, mutta maisemat olivat siitä huolimatta hulppeat.

Juokseminen sujui alusta alkaen hyvin, mutta ensimmäiset kilometrit Kiviniemeen saakka tuntuivat aivan loppua lukuunottamatta juoksullisesti raskaimmilta koko kisan aikana. Lähtiessämme Kiviniemestä kohti kisan teknisesti haastavinta osuutta juoksu alkoi tuntua helpommalta ja odotin koko ajan milloin se eteneminen tyssää Ryläyksellä josta olin viime vuonna kuullut kauhutarinoita. Loppujen lopuksi Ryläys oli toki tekninen pätkä, mutta ei läheskään niin vaikea kuin olin saanut ymmärtää. Ryläyksellä seuraamme lyöttäytyi uusi tuttavuus Vainion Juha, jonka kanssa jatkoimme matkaa koko loppupäivän ajan.

Toisen juomapisteen jälkeen jatkoimme tasaisen rauhallisesti tietä pitkin kun Joonas Kortelainen tuli toista kierrostaan juosten takaa ohi ja kertoi Eetun joutuneen keskeyttämään pahojen kramppien vuoksi puolessa välissä. Harmitti (lue: v*tutti) Eetun puolesta todella paljon, kun epäonninen vuosi vain jatkuu. Vähemmän kunnianhimoinen kilpailija olisi saattanut saada jonkin verran lohdutusta siitä, että nousi BTTF kokonaiskilpailussa lopulta sijalle seitsemän, mutta ei Eetu

.10696206_315719511945703_347185380030192472_n

Kiivetessämme ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeistä nousua ylös pyyhälsi Maratonin voittaja Henri Ansio meistä ohi ja viimeisessä nousussa saman teki Janne Hietala, joka varmisti toiseksi sijoittumalla BTTF kokonaiskilpailun voiton. Huolsimme ja täydensimme reppujemme sisällöt kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa toiselle kierrokselle. Ehdin myös lukea ensimmäisen kierroksen aikana saamiani kannustavia tekstiviestejä kavereiltani ja työkavereiltani jotka seurasivat tiiviisti etenemistäni GPS-seurannan kautta.


Toinen kierros ei alkanut omalta osaltani kovin lupaavasti kun jo Bodom Traililla ja NUTS Pallaksella minua kiusanneet reisikrampit alkoivat ilmoittelemaan tulostaan. Hieman ennen tieltä takaisin poluille siirtymistä krampit iskivät kunnolla ja sanoin Mikalle ja Juhalle, että heidän kannattaa jatkaa matkaa ilman minua ja tulen perässä siihen tahtiin kuin kykenen. Hiljensin vauhtia ja otin suolaa sekä magnesiumia helpottaakseni kramppeja ja jatkoin etenemistä yksin. Krampit loppuivat onneksi juostessani ja oloni oli todella pirteä juoksun kulkiessa. Omaksi yllätyksekseni saavutin Mikan ja Juhan uudestaan kahdeksan kilometriä sen jälkeen kun olimme eronneet. Jatkoimme koko loppukisan taas yhdessä ja oman juoksuni kulkiessa paremmin kuin koko päivänä olin tahdin pitäjän paikalla aina Ryläyksen loppupuolelle saakka. Pysähdyimme Kiviniemeen pidemmälle huoltotauolle ennen Ryläyksen uudelleen ylittämistä. Laskeskelimme, että ehdimme melko varmasti viimeiselle juomapisteelle ennen auringon laskeutumista, mutta maaliin pääsy ennen sitä vaatisi kovaa tahdin kiristämistä. Lähdimme etenemään sopivan tuntuista vauhtia sen suuremmin murehtimatta ja jossain vaiheessa sovimme, että menemme maaliviivasta yli rinta rinnan yhdessä.

Hieman ennen viimeistä vesipistettä alkoi oman kisani synkin hetki, kun aivan yllättäen aivan loistava olo muuttui huimaukseksi ja huonoksi oloksi. Yritin jatkaa matkaa miettien, mistä huono oloni johtuu. Se vastasi täysin kuulemiani kuvauksia siitä kun verensokeri laskee liian alas, mutta olin vasta 10-15 minuuttia aikaisemmin nauttinut viimeisimmän geelin joten olin hämilläni. Onneksi vesipiste oli lähellä ja pääsin kaikessa rauhassa nauttimaan Mikalta saamiani glukoositabletteja ja omia eväitäni, jotta saisin verensokerini nopeasti kohoamaan. Auringon alkaessa laskemaan lähdimme viimeiselle etapille ja oma vointini alkoi pikkuhiljaa paranemaan.

Kun alhaisen verensokerin aiheuttaman huimaus ja huonovointisuus olivat ohi alkoivat reiteni krampata taas oikein kunnolla. Viimeiset kilometrit pimenevässä illassa otsalampun valossa taittuivat tasaiseen vauhtiin vaikka jouduimmekin välillä hidastamaan vauhtia. Rantatiellä oli jo paikoin yleisöä ottamassa juoksijoita vastaan ja loppunousun juurelle tullessamme fiilis alkoi kohota kohoamistaan. Alitettuamme voimalinjat viimeisen nousun juurella alkoi mäen päältä kuulua tuttuja ääniä kun muut Samban jäsenet olivat tulleet ottamaan meitä vastaan. Maalisuoralla olivat myös Mikan nurmijärveläiset kaverit mylvimässä kun juoksimme viimeiset parikymmentä metriä ennen kuin ylitimme maaliviivan rinta rinnan kuten oli sovittu oltuamme matkalla hieman alle 13 tuntia.

Tämän jälkeen maalialueelta onkin melko sekavat muistikuvat, sillä meitä oli vastaanottamassa monta muutakin tuttua ja joka puolelta kirkkaiden valojen keskeltä tuli uusia tuttuja onnittelemaan tai tuomaan urheilujuomamukia suoraan käteen tai heittämään vilttiä harteille. Fiilis oli aivan mahtava ja tuli naurettua paljon kun räpsimme vielä yhteiskuvia kolmen matkakumppanin kesken. Kolille oli taas aivan mahtavaa päättää juoksukausi. Sinne oli kokoontunut paljon tuttuja eri puolelta Suomea joista osaa näkee taas vasta keväällä kun ensimmäiset kisat alkavat.

10703502_315719505279037_5003759138509115891_n

Vaikka omat lähtökohtani tähän kilpailuun eivät olleet loukkaantumisen jälkeen parhaat mahdolliset eikä itse kisakaan sujunut ongelmitta, oli se omasta mielestäni onnistunein polkujuoksukisani tähän mennessä. Toivottavasti ensi vuonna sama juoksun helppous löytyy myös terveenä ja entistä kovemmassa kunnossa.

Vielä suuri kiitos muille Sambalaisille ja juoksututtaville kannustuksesta sekä Mikalle ja Juhalle mahtavasta juoksuseurasta!

Kuvat: Kaj Koskinen