Lähdin sittenkin ulkoiluttamaan kenkiäni ja päätäni suunniteltua aikaisemmin. Eilen reippailtiin kävellen Tean kanssa reilu kolme tuntia Vantaanjoen vartta ja Palojoen maisemissa. Tänään oli sitten ekan polkujuoksun vuoro sitten Kolin ultran.
Ei ollut kepeimmillään jalat😁 mutta silti teki hyvää pään kannalta lähteä liikkeelle. Perus polkuhöntsää 1,5h.
Kolin jälkeen on ruoka ja uni maistunut enemmän kuin teinivuosina. Kaksi viikkoa on tuntunut kuukaudelta. Palautuminen on edennyt hiljalleen ja samalla olen pohtinut mennyttä kautta, treenejä sekä tulevan kauden tavoitteita. Vai onko niitä?
Tämän vuoden tavoitteeksi asetin itselleni UTTF finisher liivin tietämättä varmuudella mitä tuleman pitää. Ultramatkoista oli kokemusta vain Hetta-Pallaksen 53 km ja Vaarojen 86 km matkoista. Ehkä luotin tässäkin kohden paksuun kallooni, jossa periksi antamiselle fyysisessä rasituksessa on hyvin vähän tilaa.
Valmistautuminen kesän urakkaan sujui helmikuulle suhteellisen hyvin, kunnes kummallinen ja rasituksessa ilmenevä oire, kropan totaali hyytyminen, jäi päälle influenssan jäljiltä. Pikkusen meinasi latvaa rasittaa, kun tunnin lenkkikin saattoi loppua kuin kananlento eli lyhyeen. Ainoa vaihtoehto oli pitää 6 viikon treenitauko.
Huolimatta näistä arkisista ja monelle tutuista haasteista treenikaudella, itse kisat menivät paremmin kuin osasin odottaa. Mikään niistä ei ollut helppo, mutta rajuudessaan ja kauneudessaan ne olivat hyvin opettavaisia. Noiden juostujen ja käveltyjen reilun 425 kilometrin aikana sitä oppii omasta kehostaan, voimavaroista, tahdonvoimasta ja toisen juoksijan kanssa taivaltamisesta uskomattoman paljon. Parhaita hetkiä olivat matkan taivaltaminen ihan yksin keskellä luontoa, pienenä ihmisenä kaiken keskellä, kun samaan aikaan sydän ja mieli takoivat että jaksat, onnistut ja voitat tämän kamppailun.
Saavutin tavoitteeni ja myönnän – tuo liivi tuntuu päällä ihan törkeen hyvältä.
Polkujuoksu, matkoihin katsomatta, on antanut tosi paljon hyviä asioita ja erityisen kiitollinen olen siitä, että pystyn juoksemaan. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys.
Toinen hieno asia on ollut ihmiset lajin parissa – olette huippuja. Lajin myötä olen saanut tavata ja tutustua teihin Sambalaisiinkin, joka täällä arjen normikuvioissa ei olisi ollut mahdollista.
Viime päivinä olen pohtinut tulevia tavoitteita lajin parissa… Haluanko tehdä, saavuttaa kovempia tuloksia ja treenata kovempaa kuin aikaisemmin, vuodattaa enemmän hikeä poluille ja salille?
Vai säilytänkö vähän rennomman otteen, treenaan fiiliksen mukaan ja nautin yhteislenkeistä ja houkuttelen uusia ihmisiä lajin pariin?
Toisaalta joku pieni savo-karjalainen sisupussi sisälläni huutelee, että kokeile mihin pystyt, aseta kunnon tavoitteet unohtamatta lajin yhteisöllisyyttä. Vielä on hyviä vuosia treenata ja kehittää itseäsi ja tehdä sitä mikä sytyttää – juosta luonnossa huikealla reiteillä huippu tyyppien kanssa kilpaa.
Mihin sinä tähtää ensi kaudella?
Seuraavana minulla on kiikarissa Tampereen Yö-rogaining marraskuussa. Sen jälkeen tavoite on jollain sadistisella tavalla testata miten E24 sujuu, jos saan vielä paikan.
Treeni iloa ja kiitos kaikille hienosta vuodesta ja kohtaamisista.
Samba Trail Running Club
UTTF -liivimiehen tarinaa kesän seikkailuista
SambaLähdin sittenkin ulkoiluttamaan kenkiäni ja päätäni suunniteltua aikaisemmin. Eilen reippailtiin kävellen Tean kanssa reilu kolme tuntia Vantaanjoen vartta ja Palojoen maisemissa. Tänään oli sitten ekan polkujuoksun vuoro sitten Kolin ultran.
😁 mutta silti teki hyvää pään kannalta lähteä liikkeelle. Perus polkuhöntsää 1,5h.
Ei ollut kepeimmillään jalat
Kolin jälkeen on ruoka ja uni maistunut enemmän kuin teinivuosina. Kaksi viikkoa on tuntunut kuukaudelta. Palautuminen on edennyt hiljalleen ja samalla olen pohtinut mennyttä kautta, treenejä sekä tulevan kauden tavoitteita. Vai onko niitä?
Tämän vuoden tavoitteeksi asetin itselleni UTTF finisher liivin tietämättä varmuudella mitä tuleman pitää. Ultramatkoista oli kokemusta vain Hetta-Pallaksen 53 km ja Vaarojen 86 km matkoista. Ehkä luotin tässäkin kohden paksuun kallooni, jossa periksi antamiselle fyysisessä rasituksessa on hyvin vähän tilaa.
Valmistautuminen kesän urakkaan sujui helmikuulle suhteellisen hyvin, kunnes kummallinen ja rasituksessa ilmenevä oire, kropan totaali hyytyminen, jäi päälle influenssan jäljiltä. Pikkusen meinasi latvaa rasittaa, kun tunnin lenkkikin saattoi loppua kuin kananlento eli lyhyeen. Ainoa vaihtoehto oli pitää 6 viikon treenitauko.
Huolimatta näistä arkisista ja monelle tutuista haasteista treenikaudella, itse kisat menivät paremmin kuin osasin odottaa. Mikään niistä ei ollut helppo, mutta rajuudessaan ja kauneudessaan ne olivat hyvin opettavaisia. Noiden juostujen ja käveltyjen reilun 425 kilometrin aikana sitä oppii omasta kehostaan, voimavaroista, tahdonvoimasta ja toisen juoksijan kanssa taivaltamisesta uskomattoman paljon. Parhaita hetkiä olivat matkan taivaltaminen ihan yksin keskellä luontoa, pienenä ihmisenä kaiken keskellä, kun samaan aikaan sydän ja mieli takoivat että jaksat, onnistut ja voitat tämän kamppailun.
Saavutin tavoitteeni ja myönnän – tuo liivi tuntuu päällä ihan törkeen hyvältä.
Polkujuoksu, matkoihin katsomatta, on antanut tosi paljon hyviä asioita ja erityisen kiitollinen olen siitä, että pystyn juoksemaan. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys.
Toinen hieno asia on ollut ihmiset lajin parissa – olette huippuja. Lajin myötä olen saanut tavata ja tutustua teihin Sambalaisiinkin, joka täällä arjen normikuvioissa ei olisi ollut mahdollista.
Viime päivinä olen pohtinut tulevia tavoitteita lajin parissa… Haluanko tehdä, saavuttaa kovempia tuloksia ja treenata kovempaa kuin aikaisemmin, vuodattaa enemmän hikeä poluille ja salille?
Vai säilytänkö vähän rennomman otteen, treenaan fiiliksen mukaan ja nautin yhteislenkeistä ja houkuttelen uusia ihmisiä lajin pariin?
Toisaalta joku pieni savo-karjalainen sisupussi sisälläni huutelee, että kokeile mihin pystyt, aseta kunnon tavoitteet unohtamatta lajin yhteisöllisyyttä. Vielä on hyviä vuosia treenata ja kehittää itseäsi ja tehdä sitä mikä sytyttää – juosta luonnossa huikealla reiteillä huippu tyyppien kanssa kilpaa.
Mihin sinä tähtää ensi kaudella?
Seuraavana minulla on kiikarissa Tampereen Yö-rogaining marraskuussa. Sen jälkeen tavoite on jollain sadistisella tavalla testata miten E24 sujuu, jos saan vielä paikan.
Treeni iloa ja kiitos kaikille hienosta vuodesta ja kohtaamisista.
SloVaari kuittaa ….
-Mika Vänni
Pistä jakoon: