UTMB 2015 arvonnat suoritettu – sambalaisia mukana!

UTMB 2015 -arvonta on suoritettu. Kyseessä siis maailman legendaarisimman vuorijuoksukilpailun ilmoittautuminen jossa karsintapisteiden jälkeen joudutaan kapasiteettisyistä(myös luonnonsuojelu) arpomaan ketkä mahtuvat mukaan.


Sambalaisilla oli viisi arpaa vetämässä eri matkoille. Trail Tour Finlandin voittaja Janne Hietala oli ainoa jonka arpaonni riitti UTMB 100-mailiselle. Siis koko kierros Chamonixista lähtien, Mt. Blancin ympäri ja maali takaisin samassa paikassa. Matkaa kertyy 168 km. Samalle matkalle oli arpa vetämässä myös Pekka Pajusella mutta onni ei ollut hänelle suosioillinen. Pekka pystyi kuitenkin vaihtamaan matkansa 119 kilometrin mittaiseen TDS-kilpailuun samassa tapahtumassa.

TDS:lle, jota pidetään teknisesti jopa vaikeampana kuin yllä mainittu 100-mailinen, starttaa myös Samban Safety Car – Niko Reinikainen.

101 km:n mittaiseen CCC-kilpailuun mahtui mukaan Eetu Nordman, jolle startti tulee olemaan samalla ensimmäinen huipputason kilpailu Euroopassa. Jannella ja Pekalla tällaisia startteja on takana jo useita ja Nikollekin tulee ensimmäinen maaliskuussa Trans Gran Canariassa.

Huono arpaonni sattui tällä kertaa Ali Leivolle, joka tavoitteli paikkaa 53 kilometrin mittaiseen OCC-juoksuun. OCC:lle oli tänä vuonna myös kaikista pienimmät mahdollisuudet päästä mukaan. Vain noin joka kolmas tai neljäs ilmoittautunut mahtui mukaan tälle “pikamatkalle”.

Kilpailusta lisää tietoa http://www.ultratrailmb.com/. Juoksijoihin ja tapahtumaan palataan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.