Polkujuoksu ilmiönä

Perjantaina julkaistu Ellit-verkkolehden artikkeli polkujuoksusta uutena trendilajina herätti jälleen vilkkaan keskustelun lajista. Alle vuorokaudessa artikkelin julkaisusta Helsinki Trail Running Clubin Facebook-ryhmässä oli koossa jo toistasataa kommenttia aiheessa. Pääosin niissä keskityttiin todistelemaan puolesta ja vastaan, kuinka uudesta lajista on edes kysymys, onko polkujuoksu vain uusi nimitys vanhalle lajille maastojuoksulle ja onko se sittenkään trendikästä. Ainahan poluilla on juostu ilman tätä villitystäkin. Varmasti näin on, mutta kuinka isossa mittakaavassa?

Polkujuoksu ymmärretään monesti maastojuoksuksi ja erityisesti juoksua pitkään harrastaneiden on vaikea mieltää eroa näiden kahden lajin välille. Aikaisemmin poluilla juoksemista on kutsuttu maastojuoksuksi ja moni pitkän linjan juoksija on varmasti silläkin tapaa joskus harjoitellut. Vasta viime vuosina suomen kieleen on rantautunut sana polkujuoksu, joka on käännös englannin kielen sanasta trail running. Vaikka aiemmin poluilla juoksusta on puhuttu maastojuoksuna, on nykyisin perusteltua käyttää uutta nimitystä. Myös englannin kielessä lajeille on oma niitä kuvaava merkityksensä, trail running ja cross country running.

Mikä ero näiden kahden lajin välillä on vai onko eroa? Maastojuoksussa juostaan nimensä mukaisesti maastossa ja alusta voi vaihdella muun muassa soran, nurmikon, mudan, pururadan ja metsikön välillä. Reitille mahtuu mäkeä ja tasaista kilpailumatkojen ollessa tyypillisesti 4-12 km välillä ja varsinkin arvokisoissa kierretään yleensä useamman kerran lyhyttä lenkkiä. Polkujuoksussa alustana on pääasiassa kapea polku ja kilpailut kulkevat monesti vaellusreittejä pitkin. Kilpailuille tyypillistä ovat isot korkeuserot ja pitkätkin kilpailumatkat. Useassa tapahtumassa päämatka on sadan kilometrin ja sadan mailin välillä. Polkujuoksu on yhdistelmä juoksua ja vaellusta poluilla.

maastojuoksuvspolkujuoksu

Kuvat polku- ja maastojuoksukisasta kertovat enemmän kuin yhteensä 2000 sanaa. Kuvat: Eiger Ultra Trail (vas.) ja Wikipedia

Suomeen laji rantautui toden teolla muutama vuosi sitten. Sen uranuurtajakilpailuihin kuuluva Nuuksio Classic järjestettiin ensimmäisen kerran 2012 ja kilpailun yhteydessä puhuttiin mahdollisesti ensimmäisiä kertoja polkujuoksukilpailusta. Siihen saakka oli yleisesti käytetty nimiä maastomaraton, maastoultra tai maastojuoksukilpailu. Tapahtumien määrä kasvoi hiljalleen ja varsinainen murros tapahtui 2014, kun mm. Buff Trail Tour Finland ja paikallisia lyhempiä cup-kisoja järjestettiin ensimmäisen kerran. Kilpailujen suosion myötä urheiluseurat ja muut järjestäjät ovat päättäneet vastata kasvaneeseen kysyntään ja vuoden 2015 aikana järjestetään lähemmäs 50 tapahtumaa.

Siitä huolimatta, että lassevirenit ja paavonurmet ovat aikanaan juosseet poluillakin, eivät kaikki kuitenkaan ole. Kun Helsinki Trail Running Clubin Facebook-ryhmä perustettiin 2011, monikaan sen nykyisestä yli 2000 jäsenestä ei ollut koskaan kyseistä liikuntamuotoa kokeilleet. Vielä siihen aikaan urheilukaupoista oli vaikea löytää tarkoitukseen sopivia kenkiä saati sitten muita varusteita. Nyt valikoimat liikkeissä ovat kasvaneet kovaan tahtiin ja kaupoissa järjestetään polkujuoksuaiheisia teemailtoja. Suomeen on perustettu myös ensimmäisiä lajiin erikoistuneita seuroja. Voidaan siis hyvin puhua trendilajista yhtä hyvin kuin triathloninkin osalta.

Uuden ilmiön vähättely ja vastustaminen ilmentää impivaaralaista tapaa suhtautua asioihin, mikä on Suomessa valitettavan tyypillistä. Elämme maassa, jossa kansan mielestä väliaikalähtö on hiihdossa edelleen ainoa oikea tapa selvittää paremmuusjärjestys, vaikka hiihdon evoluutio on edennyt jo pitkään täysin eri suuntaan. Juoksun ”lajipiireissä” tunnutaan kokevan, että heidän hiekkalaatikolleen tullaan leikkimään. Vanhojen jarrujenkin pitäisi ehkä pyrkiä ymmärtämään, että ihmisten innostus juoksuun syystä tai toisesta sataa myös heidän laariinsa. On turha olla mustasukkainen siitä, jos joku on innostunut juoksemisesta polkujuoksun kautta. Avoimesti uusiin asioihin suhtautuva osa juoksupiiriläisistä ehkä pystyy polkujuoksun hypenkin jollain tavalla hyödyntämään. Esimerkiksi polkujuoksukouluille saattaisi olla kysyntää siinä missä maratonkouluillekin.

UKK_Janne

Polkujuoksija ennen ja polkujuoksija nyt. Kuvat: Turun Sanomat (vas.) ja Ilkka Heinonen

Yhtenä syynä lajin kasvuun on varmasti myös se, että on onnistuttu tavoittamaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole aikaisemmin kokeneet juoksua itselleen mieleiseksi tai sopivaksi lajiksi. Yllättävän harva niistä ihmisistä on aikaisemmin edes ymmärtänyt, että poluilla juoksu voisi olla vaihtoehto. Monen koululiikunnasta traumatisoituneen ensiassosiaatio juoksuun on liian lyhyissä shortseissa ja hihattomassa paidassa juokseva kiukkuinen ja käpyinen vanha äijä, joka vuosi toisensa jälkeen haluaa parantaa väkisin omaa maratonennätystään. Suorituskeskeisyys pelottaa monet jättämään harrastuksen väliin. Yleisesti ihmisten vaatimukset ovat muuttuneet, mitä kuvastaa myös juoksu- ja hupitapahtumaluonteisten Extreme runien suosio. Polkujuoksuun yhdistyy usein rento tunnelma, hyvä henki ja luonnosta nauttiminen, mikä saattaa olla monella syynä hypätä lajin pariin.

Lieventääkseni edellisen kappaleen aiheuttamaa vastareaktiota voin todeta, että suhtaudun itse hyvin kilpailuhenkisesti myös polkujuoksuun, enkä välttämättä harrasta lajia samasta syystä kuin monet muut. Ymmärrän kuitenkin myös heitä, joille harrastaminen ei ole tulosten tekemistä ja menestyksen tavoittelua. Niin ikään kaikille maantiellä juokseminen ei ole kilpailua sekuntikelloa vastaan ja osa tekee sitä pelkästään nautinnon takia. Juoksen itsekin suurimman osan lenkeistäni tiellä ja monen mielestä olen juuri se totinen kuolaposkella raastaja niissä lyhyissä shortseissa ja hihattomassa paidassa, joka paljastaa ihan liikaa olkapäistä roikkuvia vitivalkoisia riutuneita pulkannaruja.

Tällä bloggauksella en halua kaivaa poteroita juoksulle ja polkujuoksulle tai rakentaa muuria näiden välille. Kyse on kuitenkin lajista ja sen alalajista, ei kahdesta erillisestä lajista. Ennemminkin tarkoitus on ruotia ilmiötä ja hakea sille selitystä. Ymmärrän myös, jos joku haluaa olla eri mieltä. Veikko Vennamoa lainatakseni: puhutaan hyvää tai pahaa, pääasia, että puhutaan.