Ollin kisarapsaa Nuuksio Classicista

Gorillat esittivät mainioita suorituksia kautta linjan viime viikonlopun Nuuksio Classicissa. Tästä Ollin raporttiin.

Nuuksio Classic Trail Marathon 5.9.2015

Olli Laine

Viimeisellä kympillä vesiesteen jälkeen (ONEVISION.fi).

Viimeisellä kympillä vesiesteen jälkeen (ONEVISION.fi).

Sateisena syyskuisena lauantaiaamuna odotti maratonstartti, jota olin odottanut pitkään. Alkukauteni kisakalenteri oli tyhjentynyt kokonaan kevättalvella hankkimani ylikunnon vuoksi. Samoihin aikoihin myös sitkeä jalkavaiva oli haitannut kovasti harjoitteluani. Huhti-toukokuussa pidin ylimenokauden, joka sisälsi vain vähän juoksua. Pääasiallinen liikunta oli tuolloin kevyt maantiepyöräily. Kesä-heinäkuussa vuorossa oli peruskuntokausi, jonka runkona olivat viikoittainen maastopitkis sekä vauhtilenkki joko tiellä tai maastossa. Kaikki muut lenkit kevyesti juosten tai maantiepyöräillen. Heinä- ja elokuun vaihteessa nostin tehoja harjoitusten suhteen ja ohjelmaan tuli kaksi vauhtilenkkiä viikkoon. Maratonvauhtisten lenkkien lisäksi vetoja radalla ja poluilla sekä kolme kilpailua, jotka olivat Sappee Trail Run 26 km, Runner’s Twilight 10 km ja Porvoon mitalla juoksut 21.1 km.

Olin osallistunut Nuuksio Classiciin viimeksi vuonna 2013, jolloin aikani oli 4.33. Kaksi viikkoa ennen tuota kisaa olin juossut HCM:n aikaan 3.26. Noiden aikojen suhteen perusteella arvioin, että tänä vuonna minulla olisi mahdollisuus neljän tunnin alitukseen, koska olen tällä hetkellä mielestäni suunnilleen kolmen tunnin maratonkunnossa ja polkujuoksutekniikkani on huomattavasti parempaa kuin kaksi vuotta sitten. Viime vuoden kisatulosten perusteella olin jo mennyt lupailemaan sijoitusta kahdenkympin joukkoon onnistuneella juoksulla Juoksufoorumin keskustelussa.

Kisaa edeltävän viikon runsaat sateet olivat kastelleet maaston läpimäräksi, joten tiedossa oli todella liukas, pehmeä ja raskas kisareitti. Minun oli pakko hylätä kisakenkinä suosikkitossuni Inov Roclite 243:t, koska niiden kuluneet pohjanappulat ovat vaarallisen liukkaat märillä kallioilla ja pitkospuilla, joita Nuuksiossa oli nyt paljon tarjolla. Kisakengiksi valikoituivat Sarva D’vil -nastakengät, jotka ovat erinomaiset kengät kovavauhtiseen juoksuun liukkaalla alustalla. Pakolliset kisavarusteet sekä kisassa tarvitsemani juoman ja energian pakkasin Inov Race Ultra Vest -juoksuliiviin. Molemmat puolen litran juomapullot täytin vedellä ja lisäksi pakkasin mukaan geelejä ja suolatabletteja.

Kisakeskuksessa Nuuksion Siikarannassa oli aamulla jännittynyt kuhina ja ennen starttia ehdin vaihtaa kuulumiset usean tutun kanssa, kun kävelin levottomasti ympäri kisakeskuksena toimivan hotellin käytäviä. Vartti ennen starttia imaisin nopeasti yhden geelin veden kera, jonka jälkeen juoksijat komennettiin neuvonantoon lähtöalueelle. Järjestäjien tiedotusten jälkeen ehdin vielä kysellä neljän tunnin junaan lähtijöitä. Samasta vauhdista olivat kiinnostuneet ainakin suunnistaja Tommy Rantala ja tänä vuonna Tukholman maratonilla kolmen tunnin alittanut Petteri Räisänen, jolle olin hävinnyt Runner’s Twilightin kympillä 20 s. Mukaan houkuttelin myös Tunturimaratonin naisten kärkikaksikkoa eli Jaana Leivoa ja Minna Syvälää, joiden kanssa oli tullut juostua yhdessä jo Nuuksion yhteislenkeillä. Minnalla on itseäni kovemmat tulokset sileällä alustalla, mutta Jaanan kympin ennätys tältä vuodelta on sekunnilleen sama kuin itselläni.

Kisaajat oli jaettu kahteen eri lähtöryhmään, joista itse olin mukana ensimmäisessä. Asetuin lähtöalueella kärjen jälkeen toiseen riviin. Kisainnostus oli valtava ja yritin pitää mielessäni tarpeeksi rauhallista starttia, sillä kaikissa elokuun kilpailuissa olin lähtenyt ehkä liian reippaasti liikkeelle. Kauan odotetun lähtölaskennan jälkeen pääsimme lopulta matkaan. Nuuksioon märkiin maastoihin starttasi molemmista lähdöistä yhteensä 423 juoksijaa. Alku oli melkoista rynnimistä ja tuntui, että porukkaa höyrysi ohi molemmilta puolilta. Jaana karkasi heti alussa, Petterin ohitin lähtösuoralla ja Minnaa ja Tommyä en nähnyt ollenkaan lähdön jälkeen. Reitin alussa oli lyhyt tiepätkä ennen siirtymistä metsään, jolloin parantelin omia asemiani, sillä kapeilla poluilla ohittaminen on vaikeampaa ja liian hitaaseen sumppuun ei kannattanut nyt joutua.

Aika moni juoksija lähti liikkeelle kuntoonsa nähden aivan liian kovaa vauhtia, sillä aikamoista piiputusta kuului ympärillä ensimmäisen parin kilometrin aikana. Eipä mennyt itselläkään startti ihan hiljaa, sillä kolmannen kilometrin keskisyke oli 174, kun edellisen kympin kisani keskisyke oli 176. Jarrua oli siis painettava itsekin alkuhurmion jälkeen ja kyllä se vauhti lopulta rauhoittui, kun pääsimme kunnolla metsään. Ensimmäiset viisi kilometriä menivät tasaisen reippaasti aikoihin 4.36, 4.42, 4.47, 4.44 ja 4.42. Reippaan aloituksen jälkeen väki ympärillä väheni ja juoksin lopulta oikein mukavan vauhtisessa porukassa. Jaanankin selkä läheni ja sain hänet lopulta kiinni.

Heti alkumatkassa ylimääräistä huolta aiheutti uusi sykevyöni, jonka olin säätänyt selvästi liian löysälle. Noin viikko ennen kisaa tilasin Polariini uuden sykeanturin ja -vyön, kun edellisten antamat sykelukemat eivät olleet enää yhtään luotettavia. Hetken aikaa ajattelin jo juosta kisan ilman sykemittausta, mutta sitten halusin välttämättä saada tallennettua sykedatan tästäkin kisasta ja olisihan se hyvä tarkkailla sykettä matkalla, ettei se vaan pääsisi liikaa nousemaan. Sykevyö tuntui valuvan alaspäin ja jouduin sitä yhtenään nostamaan. Todella ärsyttävää. Kuuden kilometrin jälkeen huomasin, että vyö oli vyötärölläni. Pian siitä oli jo lukko auki ja se oli putoamaisillaan pusikkoon. Nappasin vyön käteeni ja yritin pukea sitä vauhdissa päälleni, joka oli täysin mahdotonta. Silloin pyöritin vyön kämmeneni ympärille, josta se alkoi mitata nätisti PK1-sykkeitä. Se rauhoitti kovasti mieltäni. Ensimmäisessä huollossa 11 km kohdalla pukisin vyön uudelleen päälleni tai nakkaisin sen juoksuliivini selkätaskuun.

Pian otin myös ensimmäisen geelin juoksun aikana. Tavoitteenani oli ottaa niitä aluksi suunnilleen puolen tunnin välein, mutta matkan edetessä ruokailuväliksi muotoutui 30-45 minuuttia. Edelliseen Nuuksion kisaani verrattuna vauhtia oli nyt huomattavasti enemmän ja geelien kaivelu juoksuliivin taskuista oli ainakin teknisillä poluilla hyvin vaikeaa. Suolatabletin suunnittelin ottavani kerran tunnissa, mutta sekin aika pidentyi matkan aikana. Vettä sisään ainakin geelien ja suolan kaverina.

Matka jatkui hyvän tuntuisella vauhdilla ja samassa porukassa oli myös Antti Toivanen, jonka kanssa olin taivaltanut yhdessä lähes puolet viime vuoden NUTS Karhunkierroksen 53 km kisasta. Juoksualustana oli nopeita polkuja ja pätkiä ulkoilureittiä. Sarvat toimivat erinomaisesti. Mukana juossut Hiidenkiertäjien suunnistaja Harri Räty oli sitä mieltä, että tänne ei olla kävelemään tultu ja nousi pari lyhyttä jyrkkää nousua lyhyin juoksuaskelin, kun muut porukasta nousivat ne reippaasti kävellen. Kumpikin tyyli vaikutti yhtä tehokkaalta, sillä porukka pysyi hyvin kasassa nousujen jälkeenkin. Ehkä 9 km jälkeen menin Jaanan ohitse ja hän ei pysynyt pitkään peesissäni.

Juuri ennen 11 km väliaikapistettä ja huoltoa oli nousu ylös Solvallan laskettelurinnettä. Sateen kastelema savinen polku oli liukas, mutta Sarvojen pito oli hyvä kävellessämme ylös rinnettä. Marinin Anna kannusti äänekkäästi. Aika väliaikapisteellä mäen päällä oli 57.29 eli olin hyvin alle neljän tunnin vauhdissa. Polar laski 11 km kohdan hieman eri pisteeseen ja sen antama väliaika oli 59.05. Sijoitukseni väliaikapisteellä oli 21. Huollossa en tarvinnut vesitäydennystä, mutta pysähdyin hetkeksi, kun riisuin yltäni juoksuliivin ja survoin sykevyöni sen takataskuun. Nyt mentäisiin loppumatka ihan tuntuman mukaan. Olihan tämä sentään kahdeksas maratonini, joten jonkinlainen käsitys oli jo itselläni tuntemuksista maratonin aikana. Puuskuttaa saisi tästä eteenpäin vain ylämäissä. Pysähdyksen vuoksi menetin joitain sijoja takanani tulleiden juoksijoiden jatkaessa matkaansa pysähtymättä. Anttikin pääsi tässä kohtaa karkuun. Nopeasti liivi selkään ja takaisin matkaan.

Solvallan jälkeen oli jälleen lyhyet pätkät ulkoilureittiä, jonka jälkeen reitti jatkoi poluille. Nopeaa kangasmaastoa, avokallioita, joitain nousuja ja laskuja, välillä vähän upottavaa suota. Saavutin nopeasti Anttia ja yhtä venäläistä juoksijaa. Juostuani molemmat kiinni jatkoimme matkaa kolmikkona. Matkavauhti tuntui helpolta. Vettä oli satanut lähes koko matkan ajan enemmän ja vähemmän, joka viilensi mukavasti. Paita oli märkä, housut olivat märät, sukat ja kengät olivat märät. Ei haitannut yhtään. Vasemman jalan varpaaseen oli rakko tuloillaan, mutta sekään ei haitannut. Pari viikkoa sitten helteiden kuivattamalla reitillä olisi ollut tarjolla oikea lentokeli, jolloin suotkin ylittyivät lähes sukkia kastelematta. Nyt jokainen vähänkin soinen paikka oli todella pehmeässä kunnossa. Kallioilla virtasi leveitä puroja. Vesi roiskui juostessa. Sarvat toimivat edelleen loistavasti ja en liukastellut missään kohdin.

Näistä kengistä ei loppunut pito kesken.

Näistä kengistä ei loppunut pito kesken.

Näistä kengistä ei loppunut pito kesken.

Yhden kallion kupeessa oli kumollaan miesjuoksija, jolla oli ilmeisesti pito loppunut tossuista. Kysyimme nopeasti, että kaveri oli kunnossa ja jatkoimme matkaamme, kun hän sanoi pääsevänsä jatkamaan. Kolmikkomme jatkoi matkaansa venäläisen veturin vetäessä ja minä juoksin ryhmän viimeisenä Antin perässä. 14 km jälkeen lähestyessämme Orajärveä juoksimme harhaan reitiltä. Reittikohta oli kyllä itsellenikin tuttu, sillä olin juossut sitä viimeksi edellisen viikonlopun polkulenkilläni. Peesissä juostessani en kuitenkaan keskittynyt muuhun kuin edellä menevien juoksijoiden seuraamiseen. Lounaasta tullut reitti kääntyi luoteen suuntaan kallioharjanteelle, mutta me jatkoimme kääntymättä alas suolle. Onneksi venäläinen kaveri pysähtyi pian suolle jouduttuamme ja palasimme takaisin oikealle reitille. Ylimääräistä matkaa tuli kartan mukaan vajaat 100 m ja ainakin yksi keltapaitainen mies pääsi ohitsemme harhailumme vuoksi.

Venäläinen kaveri sai pientä kaulaa, kun lähdimme ohittamaan Orajärveä. Antin tossut eivät olleet selvästi syönnillään, kun juoksin hänen perässään. Pian Orajärven jälkeen alkoi pätkä lähes umpeenkasvanutta entistä metsätietä, jolla nostin vauhtia. Saavutin venäläistä kaveria ja Antti ei pysynyt enää kyydissä. Yhdessä venäläisen kanssa saimme kiinni aiemmin ohittamamme kaatuneen kaverin, joka oli myös ohittanut meidät harharetkemme aikana. Kaatunut kaveri pyysi särkylääkettä jomottavan leukansa vuoksi, mutta minulla ei ollut valitettavasti sellaista tarjolla. Reitin kääntyessä kohti Saarijärveä seisoi risteyskohdassa Käsnäsen Heikki, jota moikkasin pikaisesti. Kaatunut kaveri sanoi vauhdin olevan hänelle hieman liian reipasta ja ohitin hänet päästyämme Saarijärvelle. Venäjän mieskin osoitti hyytymisen merkkejä, kun vauhti alkoi tuntua itselleni liian leppoisalta juostessani hänen perässään. Pian vaihtui meidänkin juoksujärjestys.

Saarijärven kohdilla ennen kahtakymppiä alkoi suosikkikohtani kisareitistä. Paljon pieniä, kapeita ja mutkittelevia teknisiä polkuja, lyhyitä teräviä nousuja ja laskuja, kallioiden ylityksiä. Yhdelle kalliolle noustessani takanani oli aivan yllättäen Luusalon Mikko parin muun juoksijan kanssa. Mistä ihmeestä hän siihen ilmestyi? Oliko vauhtini tippunut niin paljon, että takaa alkoi tulla porukkaa ohi? Nopeat moikkaukset Mikolle, kallio ylös ja vähän vauhtia lisää. Mikon näinkin sitten seuraavan kerran maalissa. Saavutin lopulta myös edellä menneen keltapaitaisen miehen ja samoihin aikoihin ohitsemme meni oranssipaitainen mies. Ohitin keltapaidan ja juoksin kiinni oranssipaidan. Oranssipaita teki kuitenkin uuden irtioton ja päästin hänet menemään, kun hänen vauhtinsa tuntui tilanteeseen nähden aivan kohtuuttomalta. Polar näytti 21 km väliajaksi 1.57.23. Edelleenkin olin liikkeellä alle neljän tunnin vauhdissa ja juoksu tuntui helpolta. Pari kertaa kyljessä oli tuntunut pientä nipistelyä, jolloin olin laskenut hetkellisesti vauhtia pistoksen estämiseksi.

Kisareitin parhaat polut.

Kisareitin parhaat polut.

Kisareitin parhaat polut.

  1. kilometri oli lähes kokonaan metsätietä. Tien laidassa olisi saanut olla enemmän reittimerkkejä, sillä epäilin useamman kerran reitin kääntyneen uudestaan metsään, kun en nähnyt edellä yhtään merkkiä ja jarruttelin aivan turhaan juoksuvauhtiani. Yhdessä kohtaa jopa pysähdyin kokonaan ja juoksin joitain kymmeniä metrejä takaisin, kun en nähnyt edessä merkkiä ja luulin olevani pois reitiltä. Tuossa kohtaa takanani seurannut keltapaita huusi, että jatka vaan eteenpäin ja tein työtä käskettyä. Häntäkään ei sitten enää näkynyt ja 24. kilometri meni kaikista jarrutteluista ja pysähtelyistä huolimatta aikaan 4.44.

Yhteen ylämäkeen taas uusi ohitus juoksujalkaa. Kyllä tuntui kulku hyvältä. Pitäisikö kohta vähän jarrutella? Seuraava huoltopiste oli 26 km kohdalla, mutta minulla ei ollut mitään tarvetta pysähdykseen, koska juomapulloissani oli edelleen riittävästi vettä. Vettä oli kulunut oikeasti tosi vähän. Oranssipaita oli pysähtyneenä huoltoon ja jäi sitten taakseni. Linnavuoren Harri kannusti mukavasti huoltopaikan luona. Pian huoltopaikan jälkeen kolme ohitusta lisää ja 28 km kohdilla vielä yksi. Haukkalammen portaiden jälkeen nautiskelua mahtavan juurakkoisella polkupätkällä. Välin 28-32 km juoksin lopulta aivan yksin ja löysäsin hieman vauhtia, jotta voimia riittäisi hyvin viimeiselle kympille.

Suunnilleen 32 km kohdilla huomasin takanani lähestyvän juoksijan. Takaa-ajajani oli Hiidenkiertäjien Markus Ilmarinen. Välimatkamme lyheni lähestyessämme viimeistä huoltoa 33 km kohdilla. Tässä vaiheessa pulloissani oli jäljellä vettä korkeintaan kaksi desiä. Järjestäjien kisaohjeessa oli kerrottu, että viimeisessä huollossa oli tarjolla veden lisäksi urheilujuomaa, jolla ajattelin täyttää toisen juomapulloni. Tarjolla oli kuitenkin vain vettä, joten sillä sitten pullo täyteen. Järjestäjien mittaama 33 km väliaika oli 3.07.26, Polarin mielestä se oli 3.06.01. Olin jo lähes varma neljän tunnin alituksesta. Sijoitukseni väliaikapisteellä oli 16.

Kisareitin viimeinen kymppi on erittäin helposti juostavaa maastoa. Suurimmaksi osaksi tasaista mäntykangasta, teknisesti helppoja polkuja, paljon avokallioita, enemmän ala- kuin ylämäkeä ja ainoat mainittavat nousut ovat varsin pieniä. Markus oli jo todella lähellä, mutta missään vaiheessa hän ei tullut aivan kannoille ja ei selvästi halunnut ohikaan päästä. Muutama sana tuli vaihdettua hänen kanssaan ja kiittelin häntä peesaamisesta, koska sain samalla ryhtiä omaan juoksemiseeni. Energioiden puolesta olo oli hyvä, mutta varmuuden vuoksi otin vielä yhden geelin 35 km kohdilla. Takareisissä oli havaittavissa selvää väsymistä, mutta juoksu kulki edelleen tasaisen reippaasti.

Ainoan kerran koko kisan aikana kaaduin varsin helpolla heinikkoisella polulla, kun potkaisin toisen jalkani heinikossa piileskelleeseen kiveen tai juureen ja lensin eteenpäin pehmeälle heinämättäälle. Pian sen jälkeen pysyin juuri ja juuri pystyssä, kun astuin märälle juurelle, jolloin toinen jalka lähti melkein altani. Kyllä tuo matkan pituus alkoi jo näkyä keskittymisen herpaantumisena.

Noin 38 km kohdilla meidät saavutti lähtösuoralla jättämäni Petteri. Runner’s Twilightin kympillä hän ajoi minut kiinni jo vitosen kohdilla, mutta nyt se tapahtui vasta aivan kisan lopussa. Itseäni 16 vuotta nuoremmalla miehellä tuntui virtaa riittävän ja lähdinkin hänen peesiinsä, kun hän meni ohitseni. Kilometrin ajan seurasin häntä, jonka jälkeen jäin pois kyydistä ja ajattelin juosta maaliin turhia puristamatta. Petterin vauhti oli kyllä ihan juostavissa, mutta oli siinä tilanteessa itselleni liikaa epämukavuuden rajamailla. Irtiottomme aikana Markus hävisi näkyvistä ja juoksin jälleen yksin. Loppuaika oli menossa selkeästi alle neljän tunnin ja olin erittäin tyytyväinen myös sijoitukseeni. Nyt vain mukavasti nautiskellen maaliin. Kilometrit 37, 38 ja 39 menivät muuten ihmeellisen tasaisesti, sillä aikaa niihin meni 5.24, 5.25 ja 5.26.

Ehkä siinä liiallisen tyytyväisyyden olotilassa laskin vauhtiani liikaa, kun aivan yllättäen perässäni oli neljä juoksijaa kaksi kilometriä ennen maalia. Takaa-ajajista viimeisimpänä oli jo kerran jättämäni Markus. Voihan. Pitääkö tässä vielä loppukiriin ryhtyä? Markusta en laskenut enää uhkaajaksi sijoituksen suhteen, mutta olisivatko nuo kolme muuta vielä itseäni kovemmassa loppuiskussa? Vielä kerran kierroksia koneeseen. Yhden jyrkän nousun kävelin reippaasti, mutta seuraavan vähän loivemman juoksin jo ylös. Lisää kaasua nousun jälkeen. Takaa-ajajat eivät lähestyneet. Ehkä heiltä oli paukut loppu takaa-ajon jäljiltä.

Pidin yllä kovempaa tempoa, mutta lopulta takaa-ajajista säntäsi vastustamattomasti ohitseni pitkä parrakas mies Lahdesta eli Antti Luiro. Maaliin oli matkaa enää kilometri ja maalialueen kuulutukset voimistuivat. En päästänyt Anttia karkuun. Vauhti kiihtyi päästessämme viimeiseen alamäkeen. Loppusuoran alkaessa se oli jo reilusti alle nelosta. Yliarvioin hieman omat sprintterikykyni, kun aloitin loppukirin jo 100 m ennen maalia. Sain ehkä 5 m kaulan Anttiin, mutta noin 50 m ennen maalia ruudit olivat loppu jaloistani, kun Antti löysi vielä uuden vaihteen ja meni uudestaan ohitseni. Sarvat löivät varmaan kipinää asfalttipintaisella loppusuoralla. Antille lopulta voitto kahden sekunnin marginaalilla. Huh huh. Olipa mahtava kilpailu! Hienoa kisailua alusta loppuun ja juoksu tuntui hyvältä koko matkan ajan.

Loppuaikani oli 3.52.31 ja sillä pääsi miesten sarjassa sijalle 18. Polkujuoksu on selvästi enemmän nuorten miesten laji, sillä M40-juoksijoista sijoitukseni oli 2. Ei tuolla oikeasti mitään ikäsarjoja ollut, mutta tulipa tarkistettua kärkijuoksijoiden iät tuloksista. Debyyttimaratonini Tuusulassa vuonna 2013 juoksin vain vajaan minuutin nopeammin aikaan 3.51.39. Seuraava maratonini on Vantaalla lokakuussa.

Maaliintuloni jälkeen vietin vielä pitkän aikaa maalialueella kisakokemuksia vaihdellen ja täyttäen juoksun aikana tyhjentyneitä neste- ja energiavarastojani. Join vettä kisan aikana vain noin litran ja söin geelejä ennen starttia nauttimani lisäksi viisi kappaletta. Suolatabletteja otin kaksi kappaletta. Lopulta maalialueelta saunaan pesulle ja nauttimaan sen jälkeen maukasta soppaa.

Tapahtuma oli jälleen kerran loistavasti järjestetty. Mukana oli myös mukavan paljon oman tasoista juoksuseuraa. Reitti on erinomainen, sillä se on alustaltaan vaihtelevaa, tarpeeksi haastavaa ja hyvin juostavaa. Maisemat reitin varrella ovat kyllä hienot, mutta ei niitä pysty kisavauhdissa ihastelemaan. Maisemalenkeiksi sopivat paremmin rauhalliset viikonloppupitkikset. Kiitos vielä järjestäjille, kanssajuoksijoille ja kannustajille!