Masentava marrasputki

Lokakuu kulki perinteiseen tapaan ylimenokauden merkeissä. Tarkoituksena oli höntsätä kevyesti vähän fiiliksen mukaan, mutta toteutus muuttui lähes pelkäksi lepäilyksi parin eri flunssan takia. Peruskuntokausi polkaistiin liikkeelle marraskuun alusta marrasputki-teemalla, mutta homma ei lähtenyt pelittämään ihan niin kuin siinä yhdessä suomenruotsalaisten elämäntapaohjelmassa.

Marraskuun ensimmäisinä päivinä kävin juoksemassa 9-16 km mittaisia lenkkejä tarkoituksena pitää sykkeet alhaalla. Pitkä tauko näkyi vauhdeissa ja tuntui, että koko ajan oli mentävä käsijarru päälle, ettei syke nouse ylös. Kilometrivauhdit olivat noin 30-45 s/km hitaampia kuin kaksi kuukautta sitten. Viime vuonna tilanne oli lähes samanlainen, joten ajattelin sen korjaantuvan, kun saa pari viikkoa puoliväkisin treeniä alle.

Marrasputkessa tarkoituksena on juosta jokaisena päivänä vähintään 25 minuuttia. Tämän ei pitäisi olla mikään ongelma edes pienen tauonkaan jälkeen, sillä jalat tottuvat kyllä rasitukseen, kun malttaa kasvattaa kokonaisrasitusta pikku hiljaa. Ensimmäiselle viikolle olin budjetoinut noin 80 km ja siitä fiiliksen mukaan vähitellen ylöspäin lisäämällä 10-20 km per viikko. Kuukausi yhteensä piti painaa sinne 400 km tuntumaan.

Ei ollut mikään yllätys, että jalat menivät ensimmäisinä päivinä vähän jumiin, mutta kunnon yöunilla ja tuhdeilla iltapaloilla palautui aamuksi siten, että juoksu onnistui kohtuullisesti vaikkakin hitaasti. Ensimmäinen signaali takapakista iski keskiviikkoaamuna, kun nenä tuntui tukkoiselta. Pimeänä marraskuuna unta tarvitsee kesää enemmän ja herääminen aikaisin vaatii aina päättäväisyyttä. Joka aamu olisi paljon helpompi kuvitella ehtivänsä päivän aikana juoksemaan ja jatkaa unia. Tähän ei kuitenkaan ole kovin usein mahdollisuutta.

Kello herätti 4:50, enkä tehnyt tukkoisuudesta tekosyytä. Kengät jalkaan ja Suunto Ambitin start-nappi pohjaan klo 5:03. Tällä kertaa vuorossa ehkä se kaikkein eniten käyttämäni reitti, 12,5 km hiekkateitä Paloheinän ympäri. Tuttu ja turvallinen, jonka osaisi juosta vaikka ulkoiluteiden valot sammutettaisiin. Kalenterissa pk-kauden toistaiseksi vauhdikkain lenkki, sykkeiden puolesta pk-reipasta, vauhdin ja tuntuman puolesta kevyttä.

Ja niinhän siinä kävi, että tukkoisuus ei ollut pelkästään hyvä selitys jättää lenkkiä juoksematta vaan osoittautui flunssaksi. Jo kolmanneksi kuuden viikon sisään. Syytä on vaikea arvioida, eikä sitä löytynyt edes lääkärin vastaanotolta. Väkisinkin sitä on alkanut epäillä kaiken maailman mykoplasmoja, mutta sellaisesta ei ollut tällä kertaa kysymys. Pelkästään normaalista virustartunnasta, joka sattui osumaan kohdalle. Suurin piirtein anteeksi pyydellen piti lähteä pois, kun näin mitättömän vaivan takia olin tullut kuluttamaan lääkärin työaikaa. Kaikkea sitä ihmiset itsestään diagnosoivat.

gc1

Pari kuukautta on mennyt pitkälti näissä merkeissä

Yhtenä tekijänä varmasti on ollut sekin, ettei töissä ole joka päivä ehtinyt kunnolla lounaalle vaan on ollut pakko hakea ravinneköyhää roskaruokaa, kun kahden palaverin välissä on ollut 10 minuutin tauko. Vitamiinejakaan ei ole ihan joka päivä muistanut vetää. Vastustuskyky ei välttämättä ole ollut parhaimmillaan taistelemaan tauteja vastaan.

Mitä vähemmän urheilemista miettii, sitä vähemmän ärsyttää. Mutta kun Movescount näyttää viimeisen 30 päivän liikunta-annokseksi 12 tuntia ja sama näkyy vyötäröllä, niin vähemmästäkin alkaa verenpaine kohota. Vaikeinta on seurata sosiaalisesta mediasta kavereiden fiiliksiä lenkeiltä ja kisoista. Hyvä kuitenkin, että joillain kulkee paremmin

Ensi kauden suunnitelmiakaan ei kannata lähteä miettimään, ennen kuin saa pari kuukautta treeniä alle. Sormet ristissä toivonkin nyt sitä, että tästä flunssasta ei tarvitse kärsiä pitkään ja sen jälkeen saisi harjoitella terveenä läpi talven. Vielä on aikaa, vaikka koko ajan tuntuukin siltä, että nyt on viimeinen hetki aloittaa peruskuntoharjoittelu, jotta olisi mahdollisuus ottaa jotain kehitysaskeleita ensi vuoden aikana.