Viime viikonloppuna juostiin NUTS Karhunkierros Kuusamon Rukalla. Samba oli mukana kaikilla kisamatkoilla, sekä huoltojoukoissa ja pärjäsi erinomaisesti. Monelle varmasti yllätyksenä tullut rankka reitti antoi haasteita kokeneellekkin polkumenijälle, joten jokainen päätyyn asti tullut juoksu oli Karhunkierroksella kova suoritus.
Sambalaisia mukana olivat pitkällä matkalla hienosti toiseksi sijoittunut Mikael Heerman, Tommi Lainema ja Miikka-Pekka Rautiainen. 80 kilometrin matkalla ekaa pidempää reissuaan oli tekemässä Kylmälän Marko. Trail Tourin toisessa osakilpailussa, 53k matkalla edustamassa olivat Anna, Päivi, Sanna, Ali ja Ilkka. Niinikään hienoa tulosta 31km matkalla tekivät Harri ja Karoliina. Jokainen kisaan startannut Sambalainen pääsi myös omalta matkaltaan maaliin. Hieno suoritus jokaiselta juoksijalta! Huoltojoukoissa timanttista palvelua tarjosivat Niko ja Lapin lahja Samballe, Asta.
Kisan GPS tallennetta voi käydä kurkistamassa osoitteesta http://www.tulospalvelu.fi/gps/20150522nuts160/index.php?v=m
Allekirjoittanut oli vaeltamassa 100 mailista – Ohessa rehellinen raportti juuri niillä sanoilla kuinka kisassa tuntui. You’ve been warned.
Kamat kasassa ja jengi valmiina. Kohta mennään.
“Yhdeksän (9) tuntia pelkkää nautintoa takana kun varmaan minuakin väsyneemmän näköinen VP heittää: “Hei MP! Tiedätkö mitä saadaan kun meidän nimet yhdistää? – VMP!” Heh, VMP – niinpä tietysti. Vittu mitä paskaa – kuvasti kisaa kokonaisuudessaan aika hyvin”.
“Tän ajomatkan jälkeen ei 160km tunnu missään.” Näin mietin kun nousin autosta 1000km ja 11h myöhemmin Rukalla – kauas on pitkä matka. Porukkaa oli jo torstaina kertynyt pelipaikoille ja kisaa edeltävä ilta meni leppoisissa tunnelmissa tuttuja moikkaillen, saunoen ja korttia pelaillen. Olin miettinyt unitaktiikkaa valmiiksi ja päädyin torstaina valvomaan 02:00 asti ja perjantaina heräämään 8:00 aamupalalle, josta jatkaisin nukkumista starttiin asti. Muuten meni ihan ok – aamupala syötiin ja starttikin oli ajallaan, mutta yhtään en nukkunut siinä välissä. Taisi olla sen verran jännitystä ilmassa. Eipä siinä – kamat kasaan ja lähtöviivalle muiden hurjien kanssa. Nyt mentiin eikä meinattu.
Karhunkierroksen vaellusreitti mentiin pitkällä matkalla edestakaisin. Matkaa kokonaisuudessaan kertyi n. 165km.
Paukusta lähdettiin rauhassa liikenteeseen, ihan suunnitelmien mukaan. Alun nousut valtavaaralle olivat kyllä aivan jotain muuta kuin ennakkoon olin odottanut – tänhän piti olla taivaallista, sileää neulasbaanaa. Alussa kuitenkin tuoreilla jaloilla en turhia huolehtinut teknisistä pätkistä vaan annoin mennä hissukseen 10. sakin tuntumassa. Hajanaisessa porukassa liikuttiin aina toiselle huoltopisteelle, Juumaan asti. Ehkä 10km ennen Juuman pistettä muutama kisan ulkomaalaisvahvistus, venäläiskaksikko painoi helpohkoa polkua meistä sellaista vauhtia ohi, että harvemmin näen lyhyissäkään kisoissa. Pojat oli joko kovassa kunnossa tai unohtaneet, että matkaa olisi vielä 140 kilometriä taitettavana. Jälkimäinen veikkaus taisi osua oikeaan kun Juuman huoltoon tullessa toinen kavereista oli aika väsyneen näköisenä vettä hörppimässä kun toinen oli lähtenyt huollosta jatkamaan väärälle reitille. Kyseinen kaksikko taisikin keskeyttää pian tämän jälkeen. Itse olin mennyt todella rauhassa ja ajattelin, että Jussinkämpältä eteenpäin, Oulangan dropbägeille asti kiristän pikkaisen ruuvia ja menen helpot pätkät hiukan kovempaa. Oltiin isäni kanssa, joka toimi huoltojoukoissa sovittu, että tulisin Oulangan luontokeskukselle 01:00 aikaan, about 7h juoksemisen jälkeen – ajattelin pitää tästä aikataulusta kiinni.
Oulangan huollossa oli kisan kärkiporukkaakin vielä huoltamassa. En sen kummemin aikaa siellä viettänyt vaan jatkoin matkaa ja ajattelin pitää pidemmän huoltotauon sitten Hautajärven kääntöpaikalla. Noin viisi kilometriä huoltopisteen jälkeen alkoivat ensimmäiset vaikeudet iskeä päälle. Aika vähän olin saanut syötyä ja tuntui, että energia alkoi olla lopuillaan. Muutaman toisen juoksijan kanssa taitoimme matkaa ja itse perää pitäessäni keskityin vain mukana pysymiseen – pyörrytti sen verran, että en halunnut jäädä pimeään metsään yksin hortoilemaan. Muutaman tunnin tuskailun jälkeen ajattelin, että nyt on pakko saada energiaa alas tai matka loppuu jo ennen puoltaväliä. Pikalaatat polun varteen ja väkisin suolaa ja geelejä koneeseen – alkoi homma taas pelittämään. Ravitsevan energiageeliruokailun jälkeen näin polulla kananmunan – ihan oikeasti. Kaikesta sitä voikin väsyneenä halusinoida. Onneksi kanssajuoksijatkin kertoivat ihmetelleensä polulla olevaa elintarviketta, joten kai se siinä oikeasti sitten oli, tai sitten me oltiin kaikki todella syvissä vesissä. Olo kuitenkin alkoi paranemaan ja meno rupesi maistumaan – ainut huolenaihe oli jatkuvasti enemmän väsyvät jalat ja se, miten ne kestäisi vielä jäljellä olevat 100 kilometriä.
Hautajärven luontotalolla vastaanotto oli kuin kuninkaallisella. Huoltoporukka kantoi leipää ja kahvia eteen, sekä venytteli ja hieroi jalkoja. Aivan loistavaa meininkiä! Moni juoksija sai varmasti lisää voimia jatkaa matkaa takaisin kohti Rukaa. Itsellä oli jalat aika juntturassa ja huollossa meni enemmän aikaa kuin suunnittelin. Piristyin kuitenkin hyvästä menosta ja lähdin about 30 minuutin tauon jälkeen jatkamaan matkaa. Idea oli, että pikkuhiljaa Oulangalle jossa nopea huolto ja sieltä loput 53km maaliin. Hyvä idea, huono toteutus:
Noin 10 kilometriä huollon jälkeen etureidet alkoivat kramppailla ja meno oli todella hankalaa. Juoksu olisi maistunut ja fiilis oli oikeasti hyvä – jalat vaan eivät suostuneet yhteistyöhön. Siinä yksin kävellessä yön pimeinä tunteina ehtii miettiä kaikenlaista ja miettiminen pitkällä juoksumatkalla – se on todella huono juttu. Tuttu kaava aikaisemmistakin kisoista: Alkoi soimaan päässä biisi, tavallisesti joku tietty kohta tietysti biisistä. Tällä kertaa playlistillä oli joku äärimmäisen kamala Radio Rockilta kuulemani Slashin taidonnäyte josta n. 3 sekunttia kestävä vokaaliosuus “I Don’t wanna be here..I don’t wanna die”. Ajatuksena sillä hetkellä ehkä ihan aiheellinen, mutta kun toi kimpoilee päässä 4 tuntia putkeen niin ihan oikeasti, I wanna die. Googlasin jälkikäteen ja kappale on 30 Years to life – en tykkää vieläkään. Noniin, anyway. Jalat siis eivät kävellessä parantuneet, päinvastoin – meno alkoi olemaan sen verran hidasta ja vaikeaa, että laskin Oulangalta jäljellä olevan matkan kestävän yli 12 tuntia. Rehellisesti sanottuna motivaatio jatkamiseen oli aikalailla nollissa. Noin 5km ennen Oulangan huoltoa tein päätöksen kisan lopettamisesta huoltopisteelle – ei mitään järkeä jatkaa huonoilla jaloilla ja kävellä jo kertaalleen nähtyä reittiä toistakymmentä tuntia.
Tulin Oulangan huoltoon jossa vastassa oli tuttuja. Samban Niko oli huoltohommissa ja vastassa oli myös Faija sekä vaimo. Koitin siinä esittää, että jalkoja pitää hieman levätä, muuten en pysty jatkamaan, vaikka olin tehnyt päätöksen lopettamisesta jo ajat sitten. Tunnin verran notkuin huollossa ja katselin kun muutkin väsyneet taistelijat jatkoivat matkaa. Selittelin, että ei itse pysty jatkamaan kun ei kunnolla edes kävely onnistu ja puhelinkin meni kaatuessa rikki – tottahan minä puhuin, mutta kyllä keskeyttäminen harmitti äärettömän paljon. Pakkasin tavarat dropbägeihin ja vaihdoin kuivat kengät jalkaan. Heitin kanssakisaajille vielä tsempit loppumatkalle ja lähdin kävelemään autolle. Parkkipaikan reunalla ajatus keskeyttämisestä tuntui niin paskalta henkisesti, että päätin sen sijaan valita 12 tunnin fyysisen rasituksen ja lopulta kuitenkin jatkaa matkaa. Kipeistä lihaksista selviää viikossa, keskeyttämisestä en ainakaan itse selviä koskaan. Nutsin Epulta huoltopuhelin lainaan, vaatteet niskaan ja takaisin radalle. Ratkiriemukas 12 tuntinen odotti.
Väsynyt mies, väsyneemmät jalat. Oulangan huollossa juuri ennen kesketyksestä ilmoittamista.
Oulangalta lähdin köpöttelemään ja väkisin otin muutaman juoksuaskeleen helpoilla pätkillä. Sain mennessä kiinni niinikään vaikeuksien kanssa painiskelevat kilpakumppanit Tomin ja VP:n, joiden kanssa kuljimmekin aina Juuman huollolle asti yhdessä. Kaikilla oli jalat romuna, sekä mieli maassa ja taitoimme matkaa yhdessä kävellen. Aina välillä joku irtosi porukasta vähäksi aikaa ja liittyi sitten myöhemmin seuraan. Itse otin muutaman kerran parin kilometrin juoksupätkän ja jäin nukkumaan polun varteen, josta takaa tulleet sitten herättelivät ja ottivat takaisin kyytiin.
Juuman huoltopisteellä laskeskelin, että viimeinen 25 kilometriä kestäisi meidän vauhdilla pahimmillaan lähes kuusi tuntia. Ajatus tuntui niin vastenmieliseltä, että tein jotain, mitä en yleensä kisoissa tee: otin särkylääkkeitä. 1000mg panadolia huiviin ja päätös loppuun asti juoksemisesta. Joka ikinen askel sattui, mutta pystyin kuin pystyinkin pitämään pientä hölkkää yllä. Viimeinen 20 km tultiinkin jo oikeastaan suhteellisen kovaa.
About 15km ennen maalia alkoi jo mieli piristyä kun aurinkokin alkoi paistaa. Juoksu kulki ihan ok ja alamäkiä lukuunottamatta jalatkin tuntuivat siedettäviltä – olisi pitänyt ottaa se panadol jo 10 tuntia aikaisemmin. Kuusamon säitä hallitsevat pakanajumalat varmaan havaitsivat tämän hetkellisen innostuksen sillä yhtä nopeasti kun mollukka taivaalle tuli niin se sieltä myös lähti. Parin minuutin päästä alkoi satamaan. Kovaa. Räntää. Räntää? Ei nyt hyvää päivää, oikeesti. Olipahan ainakin kunnon työmiehen keli kun puut kaatuili ympäriltä ja lunta paiskoi naamaan ihan oikeasti 90 asteen kulmasta. Kumpuvaaran päällä kun otin hanskoja pois kädestä kaivaessani takkia repusta niin hanskat lähti tuulen mukana kohti Venäjän rajaa nopeammin kuin ehti nähdä. Eipä siinä, mitä niillä nyt olisi tehnytkään. Alkoi soimaan päässä Jenni Vartiaisen renkutus “tuuuuleee tuuli sinne missä muruseni ooon”. Oli kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä tekemisen meininki
Konttaisten viimeisellä huoltopisteellä nappasin nopeasti Red Bullin ja lähdin taittamaan viimeistä kuuden kilometrin taivalta. Reitin haastavin ja raskain pätkä olikin tämä viimeinen 6km ja aikaisemmin satanut vesi, räntä ja järjettömän kova tuuli teki valtavaaran kivisistä laskuista todella vaaralliset. Parit lipat heitinkin matkalla maaliin, mutta ei onneksi käynyt mitään pahempaa. Viimeinen pätkä tultiin suhteellisen hyvin about 1h 15min aikaan ja maalissa oltiin loppuajalla 27:22. Sijoitus oli toivomisen varaa jättävä viides.
Kokonaisuudessaan kisa oli itselle kisana pettymys ja suunnitelmat, sekä tavoitteet olivat aivan toista loppuajan ja sijoituksen kanssa. Olen kuitenkin tyytyväinen maaliin pääsystä ja kyllähän viimeinen 53km ja sen selvittäminen hengissä oli todellinen työvoitto. Kiitos äärimmäisen paljon kaikille kannustajille ja huoltajille kanssakilpailijoita ja yhteistä hyvää henkeä unohtamatta. Ilman teitä tämäkin olisi ollut DNF raportti.
Maalissa ajalla 27:22. Sijoitus 5. Naamasta ehkä näkyy 45 tunnin valvominen.
Kiitos ja kuittaus.
– MP –
– VMP – Vapautettu marssi palveluksesta. Ainakin toistaiseksi.