Kuinka ultraneitsyys menetetään? Ilkan raportti Karhunkierroksen 53km matkalta

Sambalaisista 53km matkalle starttasivat Anna, Ali, Päivi, Sanna ja allekirjoittanut. Päivän kovimmista suorituksista vastasivat selkeästi naiset, mutta tässä vähän juttua ultraneitsyytensä menettäneen miehen menosta.

Karhunkierrokselle tuli ilmoittauduttua pitkän telakkajakson päätteeksi viime vuoden lokakuussa. Juoksutaukoa oli takana jo 8kk siihen mennessä, mutta silti tuntui järkevältä ajatukselta ilmoittautua 53km matkalle. Kuukausi ilmoittautumisesta ja ensimmäisten juoksujen jälkeen hyvän olon tunteen vallitessa tuli vielä liityttyä Sambaan. Eipä silloin ultraneitsyt tajunnut mihin sitä oli tullut sekaannuttua. Pisin juostu matka oli tähän mennessä ollut vuonna 2013 juostu Mammuttimarssi, jossa matkaa kertyi 38km.

 

53km starttasi Oulangan luontokeskuksesta kohti Rukaa klo 10.00. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin jo ennen yhdeksää ja pääsimmekin kannustamaan 160km matkaa taittanutta Samban Mikael Heermania. Kevyt sade piti lähes 100 matkalle osallistunutta pakkautuneena sisätiloihin aina lähtöön asti. Ulos siirryttiin muutama minuutti ennen lähtöä ja seuratessani Alia, Sannaa ja Annaa päädyin kohtuu lähelle viivaa.

Paukusta tuli lähdettyä melko reipasta tahtia, jottei jalkoihin jäänyt, mutta Ali ja Anna aloittivat vielä reippaammin ja katosivat horisonttiin jo ensimmäisen kilometrin aikana. Tiedossa oli, että alussa olisi helppoa juostavaa ja Juumaan riippusillalle (n.26km lähdöstä) tulisi ehtiä ennen 31km matkalle klo 1300 startanneita, sillä muuten joutuisi ruuhkaan. Syystä yritin pitää reipasta tahtia yllä ja pyrkiä ”lepäämään” Kitkajoen varren polulla, joka oli edellisen vuoden vaellusreissulta tuttua ja jonka kuntoa epäilin tulvan jäljiltä. Sanna tuli tässä vaiheessa perässä toisen naisen kanssa ja taitoimme matkaa upeissa maisemissa, leveää ja sileää polkua pitkin Oulankajoen vartta. Polku erkani joenvarresta n.13km kohdalla ja muuttui kosteammaksi ja teknisemmäksi. Tässä vaiheessa rupesi muodostumaan väliä Sannaan, mutta hän tuli tuli ohitse n.16km kohdalla sijainneella Jussin kämpällä, jonka edustalle pysähdyin tarkastamaan varpaani tilannetta. Varvas oli ilmoitellut syntyvästä rakosta. Kenkä ja sukka nopeasti jalasta, toteamus ettei tuolle nyt mitään edes teippaamalla oikein voi ja katsotaan tilannetta uudestaan Juuman huollossa. Pääsin pian Sannan perään ja menin heti seuraavassa mäessä ohitse ja jatkoin matkaa yksin. Tarkoitukseni oli ollut koko ajan juosta täysin oma juoksu koska olin ensimmäistä kertaa näin pitkällä matkalla.

Saavuttuani Kitkajoen varteen totesin polun olevan hyvässä kunnossa ja jatkoin melko reipasta etenemistä. Loppuosassa ennen pienelle Karhunkierrokselle liittymistä oli muutama teknisempi paikka ja yksi reipas nousuosuus. Saavuin pian riippusillalle jonne olin tähdännyt saapuvani ennen 31km startanneita ja marginaalia tähän jäi melkein 30 minuuttia. Riippusillalla tuli myös vedettyä kisan kovimmat vauhdit, kun reipas kävely muuttui parin askeleen jälkeen hallitsemattomaksi liu’uksi pitkin märkiä riukuja. Pysäytys tuli sen verran reippaana, että käsivarsiin jäi kunnon jäljet ja rintalihas vähän revähti. Jälkikäteen gpsseurannasta katsottuna olin käynyt tällä osuudella reilun minuutin matkan päässä Alista ja Annasta, mutta peesihyötyä tuskin olisin naisilta saanut vaikka kiinni olisin juossut. Sen verran kovia kisaajia ovat, että olisivat tiputtaneet meikäläisen löysästä hirrestä saman tien. Kuvastaa myös hyvin sitä kuinka väki hukkuu tuonne reitille, sillä näköyhteyttä ei ollut missään vaiheessa.

Siitosen Piian sain juostua kiinni pari kilometriä ennen Juuman huoltopistettä (31km lähdöstä). Huoltopisteellä olin Piia nopeampi, mutta parin kilometrin jälkeen Piia painoi kevyellä askeleella pehmeässä maastossa ohitse, kun itsellä alkoi vaikeat hetket. Kun käännyimme pois Kitkajoen varresta ja pieneltä Karhunkierrokselta, muuttui maasto enemmän talousmetsä-tyyppiseksi ja pehmeäksi. Tässä vaiheessa rupesin maksamaan veroa reippaasta alusta ja vauhtia oli pakko tiputtaa, jotta energiaa säästyisi viimeiselle 15 kilometrille jossa vaarojen ylitykset sijaitsevat. Reidet ja lonkankoukistajat varoittelivat krampeista, ja pienetkin ylämäet ja tekniset paikat oli pakko kävellä. Tässä vaiheessa odotin, että porukkaa rupeaisi lappamaan ohi vasemmalta ja oikealta, mutta lopulta koko loppumatkalla ainoat ohi tulleet olivat top-5 porukka 31km matkalta ja naisten 80km voittaja Helinä Turtiainen, jonka kevyttä askelta Valtavaaralla pääsin ihailemaan.

Vaaroille nousut aloitettiin Porontimajärven rannasta 14,5km ennen maalia. Ensimmäiselle vaaralle (Vattuvaara) noustessa kadotin Piian lopullisesti näköyhteyden. Nouseminen sujui ihan hyvin kävelemällä, mutta mäkeen juokseminen ei enää onnistunut. Tasaisella ja alamäissä sain vielä tapailtua jotain juoksun kaltaista liikehdintää. Seuraavana vuorossa ollut Kumpuvaara olisi ollut mahtava paikka iskeä ja juosta pitkää loivaa ylämäkeä, mutta jaloista ei enää ollut siihen. Kumpuvaaralla rupesin laskemaan mahdollisuuksia 7h alitukseen ja sen kanssa painiskelin loppuun saakka. Konttaiselle nousu ja lasku sujuivat tilanteeseen nähden hyvin ja Konttaisen huollossa tein taas vain nopean pullojen täytön. Valtavaaran ensimmäinen nousu oli oletetun rankka ja tunnelmaa nostatti myös navakka tuuli varustettuna rankalla raekuurolla. Sää oli tähän saakka ollut hyvä niin,  että pelkällä t-paidalla ja irtohihoilla oli pärjännyt mainiosti. Vedin repusta vauhdissa tuulitakin itseni sekä repun päälle ja jatkoin kiipeämistä. Valtavaara itsessään sisältää monta pienempää nousua ja laskua, jotka ovat hyvin teknisiä luonteeltaan.

Valtavaaran tuvan näkyessä tiesin reissun olevan voiton puolella ja 7h alituksen olevan saavutettavissa ilman kramppeja. Tuvalta alkoi hieno alamäkipätkä mutkittelevaa hiekkatietä ja kykenin vielä nostamaan juoksulle. Rukalle nousu tuntui enää muodollisuudelta, vaikka pahalta se tuntuikin ja alamäen alkaessa tiesin 7h alittuvan selkeästi. Alamäki juosten kohti – Niko ”The Horn aka. Rukan vihatuin mies” Reinikaisen tööttäilyjä – ja kello seis 6h 50min aikaan. Sijoitukseksi tuli 14./65. miehissä. Rehellisyyden nimissä on todettava, että matkalta puuttui Suomen kärkipään menijät, jotka parhaillaan valmistautuvat Annecyn MM-kilpailuihin tai juoksivat pidemmillä matkoilla.

Miltä sen ultraneitsyyden menetys sitten tuntui? Paikan päällä fiilikset oli, että ”Ei koskaan enää!”, mutta linja on jo pehmentynyt päivien kuluessa. Suoritus oli varmaan lähellä omaa maksimia, mutta aina sitä pohtii, että olisiko pystynyt parempaan järkevämmällä vauhdinjaolla tai pehmenikö vaan korvien välissä ja ei löytynyt puristusta tiukkoihin paikkoihin. Selkeitä parantamiskohteita löytyy läpi linjan, mutta perusvauhtia, pehmeällä juoksua ja loivia ylämäkiä on kyettävä parantamaan. Syömisen kanssa oli ongelmia, sillä matkaan otetuista seitsemästä patukasta ainoastaan kolme tuli kulutettua. Vesi ja urheilujuoma upposivat hyvin. Jyrkät nousut ja kävelyvauhti menevät onnistumisiin, mutta niillä ei Suomen kisoissa juhlita. Reitti oli kokonaisuudessaan komea ja järjestelyt huippuluokkaa. Kiitoksia NUTS hienosta tapahtumasta!