70-luvun Kumpulasta Sambaan

Samban polkujouksuleiri pidettiin Vierumäen urheiluopistolla 28-30.11. yhteistyössä Lahti Trail Runnersin kanssa. Leiriltä onkin nähty somessa kuvia niin alkusammutus-, kuin juoksupuuhistakin. Sikariporras pääsi leirin aikana kysymään, että “Miksi Samba Trail Running Club?” Eräs Nuori miehen alku antoi meille oman tyhjentävän vastauksensa heti leirin jälkeen. Kiitos Harri!

“Minulle esitettiin Vierumäen leirillä hyvä kysymys, joka myös tuli hieman puun takaa: ” Miksi Samba Trail Running Club?” Vastaukseni saattoi olla hieman epämääräinen ja pureskelin kysymystä tarkemmin leirin jälkeen, minkä seurauksena syntyi seuraava ”tuotos”. Tosin joudun purkamaan taustoja aivan aikojen alusta mutta näin kaikki alkoi ja lopulta päättyi STRC:iin.

Vuonna 1967 nuori miehen alku, juuri koulunsa aloittanut, oli kävelyllä isänsä kanssa ja he huomasivat valotolpassa mainoksen erään urheiluseuran alajaoksen aloittavan toimintansa lähellä olevalla kentällä. Koska nuori miehen alku oli erittäin kiinnostunut jalkapallosta, niin hän innolla oli lähdössä harjoituksiin. Koitti suuri päivä – harjoitukset ja ilmoittautuminen.

Harjoitukset alkoivat ja nma (nuori miehen alku) innolla mukana. Puolessa välissä harjoituksia nma:ta rupesi kovasti ihmetyttämään: ”Nämähän ovat perin eriskummalliset jalkapalloharjoitukset kun pituutta hypätään niin pirusti ja jalkapalloa ei näy missään”. Pian alkoi himmeä valo kajastaa nma:n päässä ja lopulta hän ymmärsi, että hänet oli viekkaudella ja vääryydellä ujutettu yleisurheiluharjoituksiin. Näin alkoi 33 vuotta kestänyt tiivis ja intohimoinen kausi yleisurheilun parissa.

Joskus 70-luvun alkupuolella hän oli kuullut lehdestä nimeltä Juoksija. Lehti tilattiin ja hyväksi havaittiin. Eräänä päivänä hän päätti ottaa ystävänsä kanssa koulusta hieman omaa vapaata ja vierailla Juoksijan ”toimituksessa”, joka sijaitsi suhteellisen lähellä koulua eli Kumpulassa.  Ei muuta kuin rohkeasti ovesta sisään ja huumaava painokoneen ääni täytti huoneen johon he tulivat. Partainen, hieman nuhruinen mies otti nuoret kutsumattomat vieraat vastaan, ystävällisesti ja kaiken huomionsa meihin keskittäen. Hän tuntui olevan enemmän kiinnostunut nuorukaisista kuin siitä mitä ympärillä tapahtui – mitä teemme, mitä harrastimme, miten olimme kuulleet Juoksijasta, millaisia tuloksia olimme tehneet jne. Pojat saivat mukaansa pinon vanhoja Juoksija- lehtiä ja Juoksijan edeltäjää Yleisurheilu- lehtiä.

Tuolloin lehdessä oli usein kirjoituksia ultramatkoista, vuorijuoksuista yms., joissa asioita ei mitattu täysin perinteisin keinoin vaan pureuduttiin mm. myös henkiseen kestävyyteen, luonteen piirteisiin ja ylipäätänsä sitkeyteen. Nämä seikat saivat nma:n kiinnostumaan valtavirrasta poikkeaviin kestävyyssuorituksiin. Samoin häntä kiinnosti kirjoituksissa Tapio Pekolan (partainen, hieman nuhruinen mies) tinkimättömyys, pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja vastustus urheilujohtajien kabinettipeliin. Myöhemmin jo aikuisiällä, hän törmäsi pari kertaa urheilutilaisuuksissa Tapioon ja yllätys oli suuri kun Tapio muisti ja oli jopa seurannut nma:n ”urheilu-uraa”. Myöhemmin nma:ta on harmittanut, että ei ollut kertonut TP:lle, mikä merkitys hänellä ja hänen kirjoituksilla oli ollut nma:n myöhempiin elämänvaiheisiin, erityisesti kipinän syttymisestä kestävyys- urheiluun ja – liikuntaan – nyt se on jo myöhäistä. Onneksi oman, silloisen valmentajan kohdalla, tilanne on toinen – tosin kiitollisuudesta olisi voinut kertoa aikaisemminkin.

Niin siinä meni se 33 vuotta urheillen, ohjaten ja valmentaen sekä osittain myös rellestäen. Tuli muut seikat vahvemmin kuvioon; perhe, remontit, työelämän haasteet jne. – tosin kestävyysurheilun seuraaminen ei loppunut. Toki tuli harrastettua pyöräilyä ja joogaa yms.  Vuonna 2006 alkoi vamma/sairauskierre – välilevyn pullistumat, josta vieläkin ”maksan”, polven tähystys, polven murtuma, sydänleikkaus, polven leikkaus sekä polven tulehtuminen ja jotain muuta pientä.

Miksi Samba? Olin jo jonkin aikaa seurannut polkujuoksutapahtumia sekä muita kuin perinteiseen kestävyysurheiluun liittyviä asioita – mm. PerPo:n juttuja ja alku vuodesta liityin HTRC:n facebooksivuille, josta sain lisää infoa. Alkuvuoden aikana, jolloin olin n. 7 vkoa sairauslomalla tuli kahlattua lukematon määrä asiaan liittyviä blogeja ja myöhemmin keväällä tuli Jättäri tutuksi erilaisten ”hullutuksien” pitopaikkana – näitä oli kiva seurata. Erityisesti kiinnitti huomiota vihreät paidat, joiden silloinen logo ei tuntunut liittyvän mitenkään mihinkään urheiluun – ainoastaan hauskanpitoon. No yksi vihreäpaita aina maaliin saapuessaan oli polvillaan rukousasennossa, tosin kädet maassa ja puhui kielillä, jota en ymmärtänyt. Toinen syöksyi aina maahan pitkälleen ja haukkoi henkeä kuin hukkuva sekä pyöri maassa kuin pullataikina. Nämähän ovat tosissaan. Samoin kiinnitin huomiota kannustukseen ja huumoriin. Minulle on joku joskus sanonut, että siellä missä ei ole huumoria, siellä ei kannata olla.

Miksi Samba? Omalla kohdalla kyse on ehkä viidenkympin villityksestä (ei perinteisestä, toivottavasti) – kokea ehkä joskus vielä miltä tuntuu oikeasti juosta eikä vain laahustaa, miltä tuntuu kun happi oikeasti kulkee, miltä tuntuu kun tekisi mieli luovuttaa mutta ei tahdo, kun tietää vielä pystyvänsä – tosin omat rajoitukset tiedostaen. Tuntien itseni, niin yksin en tähän kykene. Ehkä joskus yhteislenkillä hengitykseni ei vingu kuin intiaanilla.

Miksi Samba? Samballa tuntuu myös olevan selkeät tavoitteet, myös kilpailulliset. Samoin on tullut tunne, että mukaan mahtuu vaikka tavoitteet ovat toisenlaiset. Tuskin minusta on hirveästi hyötyä mutta tuskin haittaakaan. Tosin ehkä saattaa kipinä vielä iskeä ja ammentaa sitä mitä on vuosien varrella tarttunut ”käsiin”. Samban leirillä tuli kyllä tunne, että nämä kädet eivät kelpaa enää muuhun kuin onkimiseen ja jalat korkeintaan vedessä kahlaamiseen.  Eli leiri oli hyvä ja palautti sopivasti maan pinnalle – samoin ymmärrän paremmin sen, että miten minun kannattaa lähteä liikkeelle – mitkä ovat ne ensisijaiset ominaisuudet, jotka tulee olla kunnossa ennen kuin kannattaa lähteä kestävyyttä tosissaan kehittämään.”

Terveisin Harri