Ison miehen mietteitä ensimmäisestä polku-ultrasta.

Jalkavaivojen pilaaman talvikauden jälkeen kevään ja kesän juoksut ovat sujuneet omalta osaltani kohtalaisen hyvin ja kehitystä viime syksyyn nähden on tullut valtavasti. Kilpailukauden kahdessa ensimmäisessä kisassa, Ilvesjuoksussa ja Bodom Trailissa, en ollut täysin tyytyväinen omaan suoritukseeni (vaikka onnistuimmekin Ilvesjuoksussa viestijoukkueena hyvin ja tulimme ensimmäisenä maaliin), mutta Helsinki Half Marathonilla olin enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni kellotettuani ajan 1:34:46. Olin arvioinut oman kuntoni jopa hieman alakanttiin sillä uskon, että olisin kyennyt kiristämään vielä muutamia minuutteja pois tuosta ajasta. HHM:n jälkeen olen kisannut leikkimielellä ainoastaan kahdessa HTRC Sprint Trail Cupin testikilpailussa, mutta seuraava todellinen koitos eli pitkään odottamani NUTS Midnight Sun Trail Ultran 55km kisa Pallas- ja Hetta-tuntureilla on vihdoinkin ovella.

NUTS Midnight Sun Trail Ultra, eli tuttavallisemmin #NUTSPallas, on ensimmäinen ultrajuoksuni. Tai jos tarkkoja ollaan, ensimmäinen puolimaratonia pidempi juoksuni. Tähän mennessä pisin juoksemani matka on ollut Eetun kanssa keväällä juoksemamme 25km lenkki Ilvesreitillä, eli tiedossa on yli kaksi kertaa pidempi rutistus. Kaikelle on ensimmäinen kertansa, mutta vaikka minulla ei ole aiempaa kokemusta näin pitkistä kisoista enkä ole harjoitellut erityisesti juuri tätä kisaa varten, aion lähteä Pallakselle nimenomaan kilpailemaan, en selviytymään. Olen keskustellut Samban kokeneempien juoksijoiden kanssa reitistä yms. ja  yrittänyt miettiä millaisia aikatavoitteita asetan itselleni kisaan. Millainen aika olisi mahdollinen omilla ylärajoillani? Mikä olisi realistinen tavoite ja mikä aika pitää vähintään alittaa? Koska tämä on omalla kohdallani ensimmäinen ultrajuoksu, saattavat nämä omat ennakkotavoitteeni tosin mennä aivan metsään. Lähdenkin siis ennen kaikkea haastamaan itseäni parhaaseen mahdolliseen suoritukseen tällä matkalla tuntemattomaan.

Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, miten kroppani tulee loppujen lopuksi reagoimaan tähän uudenlaiseen haasteeseen. Kestääkö vatsa? Kramppaavatko jalat taas? Mitä sanoo pää kun kroppa käskee keskeyttämään? Mitä muita ongelmia tässä nyt vielä keksisi murehtia? Ongelmia ja vaikeita hetkiä tulee varmasti, joten niitä on turha surra jo etukäteen. Loppuun asti menen vaikka väkisin ja aion nauttia tästä kokemuksesta täysin siemauksin. Nautinto tosin lienee tiedossa vasta kilpailun jälkeen kun rentoudun euforisessa tilassa kisakeskuksen paljussa ja muistelen ajan kultaamia muistoja.

Kuten meillä Sambassa on tapana, eivät kisamatkat ole mitään ryppyotsaisia rypistyksiä, eikä ole tämäkään matka. Tosissaan kilpailemisen ohessa me lähdemme ennen kaikkea pitämään hauskaa yhdessä ja tsemppaamaan toisiamme ennen kisaa, sen aikana ja kilpailun jälkeen. Huumori on värikästä ja nauru herkässä aamulla mökillä valmistautuessamme siirtymään kohti kisakeskusta ja illalla kisan jälkeen meno vain yltyy. Viime syksynä kun juoksukärpänen puraisi minua, ei suurin syy siihen ollut itseni uudella tavalla haastaminen tai luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen, vaan se yhdessä tekemisen meininki joka meillä on ollut Sambassa mukana alusta alkaen. Vaikka polkujuoksu on pääasiassa yksilölaji, menemme me lähtöviivalle yhtenä tiiminä.

Niko